16. viikko – "Kuulostaa siltä, että semmoiseksi se sitten jää"

Hyödynsin maanantaina jälleen ilmaistunteja ja olin spinningissä. Ei mitään ongelmia polven kanssa.

Tiistaina oli loppiainen, eli aika laittaa fyssarille polvikuulumisia.

Niin tein ja nyt harmittaa. Meinasi itku töissä tulla fyssarin vastausta lukiessa ja illalla kotona nukkumaan mennessä. Näinkö tässä nyt käy, kaikesta kovasta työstä huolimatta? Tätä ”mitään ei ole enää tehtävissä” -vastausta pelkäsinkin (ollaanpas sitä dramaattisia hehe).

Alla osia viestittelystämme.

Minä:

--- Ihan samanlaiselta se tuntuu kuin vajaa neljä viikkoa sitten, kun viimeksi nähtiin. Polvea on venytetty suoraksi entiseen tapaan. Joinakin päivinä painelu on unohtunut, mutta vastaavasti toisina päivinä polvea on venytetty muutamaankin otteeseen. Sain kotiin painavat, sellaiset muokattavat käsipainot vasta viime viikonloppuna, eli en ole päässyt venyttämään polvea niillä kuin vasta muutaman päivän. --- En siis osaa vielä sanoa, mitä tuloksia tuollainen pitkään kestävä venyttely saa aikaan ja alkaako polvi pysyä nollakulmassa tuon venyttelyn ansiosta.

Olen tarkkaillut nyt kellon kanssa sitä, kuinka nopeasti polvi alkaa vetää takaisin koukkuun paineluiden jälkeen. No heti. Olen venyttänyt polven suoraksi pari kertaa salilla levypainojen avulla ennen treeniä ja puolen tunnin päästä se on ollut jo taas koukussa. Sama juttu nyt kotona käsipainovenytyksien kanssa. Turhauttavaa.

--- Että sellaista. Mitä tuumaat? Tulenko käymään vastaanotollasi vai jatkanko käsipainovenyttelyä ja katsotaan, alkaako polvi jäädä suoraksi?

Fyssari:

--- Kuulostaa siltä, että semmoiseksi se sitten jää, valitettavasti. Mutta jos kerta toiminnallisempi harjoittelu onnistuu pientä lumpion muljahtelua lukuun ottamatta, niin anna mennä vaan. Miltä juoksu on tuntunut? Oletko koittanut? Koetko pienen koukun haittaavan mitään treenatessa/arjessa?

Minä:

--- Voi itku. Olen niin toivonut, että polvi vielä suoristuisi. Jatkanko vielä polven painelua ja venytystä? Onko siitä mitään hyötyä? Hetkellisestihän polven saaminen suoraksi tuntuu ihan hirveän hyvältä. Huomaan eron esim. kävellessä selvästi. ---

Olen kokeillut juoksua juoksumatolla. --- Ihan ehdotonta ja pakollista on venyttää polvi suoraksi ennen hölkkää. En voisi kuvitellakaan, että jalka osuisi maahan koukussa olevan jalan varassa. Vai onko tämä nyt vain päästäni kiinni? Onko ylipäätään mahdollista, että voisin rikkoa polveni uudestaan juoksussa? Tuntuu vaan, että kun nimenomaan juostessa jalka suoristuu aina eteenpäin askeltaessa ihan suoraksi ja ottaa vastaan koko kropan painon. Voiko polvi taipua juostessa "yli"?

Kyllä polven koukku jonkin verran haittaa. Kuten mainitsin, kävelyssä ja juoksussa etenkin. Treenatessa koukku menee siinä sivussa. Ei se peilin edessä seisoessa haittaa, paitsi esim. reiden ojennuksessa en saa tuntumaa, jos polvi jää vajaaksi (ja sehän jää). Ja lumpion muljahtelu haittaa toisinaan kyykkyä/prässiä. Vituttaahan se (ja jenkkifudis myös). Polvihan on noin muutenkin ihan tajuttoman jäykkä. Jos yhtään istuu pitkään paikoillaan, liikkeelle lähteminen on hidasta. Jos polvi on pitkään koukussa, sen suoristaminen on erittäin jäykkää puuhaa. Ja päinvastoin: auta armias, kun pitää nousta ylös lattialta polven painelun jälkeen ja koukistaa jalkaa. Se vasta onkin hidasta ja jäykkää, ja tekee kipeää.

Mutta kaikkeen kuulemma tottuu. Ehkä nämä on niitä polvifiksaation oireita, ja kiinnitän nyt liikaa huomiota polven pikku vikoihin. Asennemuutoksen paikka ehkä.

Jos nyt polvi tällaiseksi jää, täytyy vain toivoa kovasti, että siitä ei koidu ongelmia jatkossa. On se harmi homma tuo polvi. Eipä sille mitään mahda, koska tuntuu, että kaikkemme me sen eteen olemme kuitenkin tehneet.

Fyssari:

--- Kuten leikkaava sanoi, kehitystä voi tapahtua aina 6 kk saakka, joten sen puolesta painelua voi jatkaa. Tosin toistoja on tullut sen verran paljon ts. olet ollut kiitettävän aktiivinen, että jotain muutosta olisi pitänyt mielestäni jo tulla. Kuulostaa, että niveleen on sen verran arpea kehittynyt, että se palauttaa liikerajoituksen kun kudokset viilenevät venytyksen jäljiltä.

Luonnollisesti liikerajoituksella varustetulla polvella juoksu on vähän klenkkaavaa, mutta vamman uusiutumiseen en usko ilman uutta traumaa (liukastuminen tms.) Ylitaipumiseen en myöskään usko.

Myös liiallinen tarkkailu vaikuttaa koettuun ongelmaan, olet oikeassa. Mutta onhan se koukussa sen verran, että sen väkisin huomaa ja toiminnan haittaa myös aiheuttaa. Asennemuutoksella toki voi olla myös vaikutusta, mutta ei sekään ihmeitä tee.

Jos kuuden kuukauden kuluttua leikkauksesta tilanne sama (edellyttäen, että olet tehnyt treenit edelleen), niin myös yhteys leikkaavaan lääkäriin on kohdallasi mahdollista mahdollisen uuden operaation vuoksi. (jos se on arpikudoksesta kiinni, niin sen poistolla voi olla vaikutusta polven lopullisessa suoristumisessa).

Minä:

--- Jatkan siis venyttelyä ja polven painelua samaan malliin 6 kuukauden kohdille. Ei siitä varmasti haittaakaan ole.

Jatkan myös juoksua ja yritän asennoitua siihen, etten saa eturistisidettä juoksumatolla katki. Fyysisen kunnon lisäksi henkinen kantti vaatii polvea ajatellen harjoitusta. Huomaan varovani liikaa polvea enkä meinaa luottaa siihen. Sinne juoksumatolle siis reippahasti vaan. ---

Tiedossa siis täsmälleen samaa puurtamista kuin mitä muutama edellinen viikko on ollut. Yksi pieni muutos tosin: toivo polven suoristumisesta on hiipunut melko olemattomiin.

Vaan ihan kaikesta toivosta en siltikään vielä päästä irti. Luvassa siis polven painelua ja venyttelyä – ehkä turhaan, mutta minkäs teet, kun ei halua luovuttaa.

15. viikko – vuosi vaihtuu

Sama laulu kuin viime viikolla. Polvi tuntuu tosi jäykältä. Kauaa ei tarvitse kuitenkaan painella, kun se menee suoraksi. Tuntuu kuitenkin siltä, että heti suoristelun jälkeen polvi lähtee vetämään taas koukkuun. Prkl. Polven saaminen suoraksi on nyt oikeastaan viimeinen isompi juttu, mikä pitäisi saada kuntoon. Siksi ajatukset ja toiveet ovat sen kuntouttamisessa.

Reiden ojennus ja koukistus on jäänyt pikku hiljaa saliohjelmastani pois. Ensinäkin ojennus tökkii, koska jalka ei suoristu kunnolla. Toisekseen en pidä pahana sitä, että pystyn korvaamaan reisitreenin muilla liikkeillä, esim. erilaisilla kyykyillä. Ne ovat vaan niin paljon kivempia liikkeitä. Varmasti tulen vielä ojentelemaan ja koukistelemaan reisiä salilla, mutta orjallinen pumppaus on saanut väistyä.

Sen sijaan prässiä ja siinä tehtäviä ponnistuksia olen jatkanut. Ne ovat kivoja, hehe, ja niissä saa hyvin tuntumaa. Olin hurja ja lisäsin perus prässiliikkeeseen painoja. Nyt teen 3x10-sarjat 37 kilolla! Viimeksi oli 29 kiloa, sitä ennen 21… Ja ihan aluksi totuttelin jalkatreeniin 13 kilolla! Nyt saan puristaa toistot ihan tosissani naama vänkyrällä, mutta menevät 37 kilon toistot silti! Ou jeah! Aikamoinen nousu.

Sain kotiin muokattavat käsipainot (max. 8,7 kg/kp). Olen venyttänyt tyyny-käsipaino-kombinaation avulla polvea iltaisin telkkarin katselun lomassa. Olen joko istunut lattialla suorin jaloin tai sohvalla niin, että jalkaterä on nojannut olkkarin pöydän reunalla. Painoksi riittää alle 8 kiloakin, huoh.

14. viikko – 3 kuukautta leikkauksesta

Viikko sisälsi rentoja salikertoja. Korkkasin uuden salikortin jouluaattona. Pidensin juoksumattohölkkää jo varttiin.

Polven venyttely on tosi tukkoista. Polvi tuntuu tosi jäykältä, mutta se painuu suoraksi kyllä nopeasti. Ensimmäisen painalluksen on oltava tosin to-del-la hellä. Salilla en pysty aloittamaan kympistä, ehei, vaan vitonen riittää. Venytys todellakin tuntuu silläkin, vaikka nopeasti saan lisätä painoja. 15 kiloa on riittänyt loppupainoiksi.

Viime viikon bodypumpin innoittamana repäisin ja tein takakyykkyjä tangolla. Puuskutin läpi 5x20-sarjan. Vaikka oikea jalka on heikompi kuin vasen, ei kyykyssä ollut kahdenkympin painoilla mitään ongelmia. Jee, taas pystyn tekemään jotain uutta (vanhaa).

Huomaan varovani polvea aika paljon, varmasti välillä liikaakin. Pimitin pitkään esim. askelkyykkyjä ja takakyykkyä, vaikka molemmat onnistuvat jo vallan mainiosti. Aion jatkossakin ottaa saliohjelmaan silloin tällöin varovasti kokeiluun uusia (vanhoja), kokonaisvaltaisempia ja toiminnallisempia liikkeitä. Jaloissa on voimaeroa, mutta ero ei ole niin suuri, etteikö esimerkiksi kyykyt onnistuisi. Maksimivetoja en lähde vielä kokeilemaan, mutta totuttelu maltillisilla painoilla skulaa.

13. viikko – minä juoksen!

12 viikkoa leikkauksesta – siis aika juosta!

Ma ja ti salilla hölkkää. Aluksi vauhtia oli vain varovaiset 6,5–7,0 km/h. Kun homma luisti, lisäsin vauhtia lukemiin 8,0–8,5 km/h. Otin ma varovasti ja hölkkäsin 4x1min, välissä minuutin verran reipasta kävelyä. Lopuksi maltti petti ja hölkkäsin 5 minuuttia putkeen. Eipä tuntunut sekään kyllä pahalta :)

Ti maltoin juosta vain kerran minuutin rykäisyn, jonka jälkeen nautiskelin juoksuaskelista vartin putkeen. Tuntui niiiin hyvältä! Juoksua ennen polvi oli venytelty suoraksi. Polvessa tuntui pieni kipu jokaisella tömähdyksellä, mutta loppua kohti kipu hieman hellitti. Ehkä totuin siihen tai en vain enää kiinnittänyt huomiota kipuun, vaan keskityin vauhdin hurmaan. Ihan tuntia en uskaltaisi vielä rykäistä. Totutan polven pikkuhiljaa juoksuun. Pienestä kivusta huolimatta pyrin juoksemaan symmetrisesti ja oikeaa jalkaa varomatta. Omasta mielestäni juoksuasento olikin ihan normaali. (Edit. Ei ilmeisesti olekaan. Seuraavana päivänä leikatun jalan pohjelihas oli niin jumissa, että kävely teki kipeää.)

Salilla olen venyttänyt polvea auki levypainoilla. Olen asettanut levyjen keskikohdan polven yläpuolelle. Pääasiassa levyt lepäävät siis reiden päällä. Tuen levyjä sivusta kädellä, jotta levyt eivät putoa jalan päältä. Kympillä, kun aloittaa, venytys tuntuu ihan riittävästi. Nopeasti polven päälle saa kyllä lataa vitosen lisää. Loppupainona on ollut 17,5–20 kiloa. Fyssari oli aika lailla oikeassa, kun veikkasi painavansa aina polveani noin 20­–25 kilon edestä.

Tiistaina alkoi viikon salitauko ja venyttelyviikko. Seuraavan kerran salille jouluaattoaamuna siis. (Edit. Perjantaina kävin kylläkin bodypumpissa. Polvilumpio lumpsahteli ja haittasi vähän kyykkyjä, joita pumpissa piisaa. Ei nyt siis mikään huippusuoritus minulta.)

12. viikko – fyssarilta kehuja

Kipu hälveni viikon puolenvälin tietämillä. Ties mistä johtui.

Polvi on – edelleen, prkl! – lepotilassa aavistuksen koukussa. Huolellisen painelun ja venyttelyn jälkeen se painuu mielestäni suoraksi.

Perjantaina olin fyssarilla. Ensimmäistä kertaa vastasin fyssarin ”Mitä kuuluu?” -kysymykseen suu mutrulla ”nojaa”. Kerroin polven kipuilusta ja jäykkyydestä. Fyssari paineli ja venytti (eikä tähänkään mene nykyään kauaa!) ja oli sitä mieltä, että polvessa on selvä parannus entiseen! Aikaisemmin, vaikka fyssari oli venyttänyt polven auki eli polvi suoristui passiivisesti, en saanut polvea millään suoraksi itse ojentamalla eli aktiivisesti. Vaikka seisoin peilin edessä ja fyssari pyysi suoristamaan jalan niin suoraksi kuin saan, polvi pysyi koukussa. NYT EI! Niin nätisti jäi suoraksi että! Olin siis oikeassa, kun tällä viikolla aikaisemmin polvi näytti omastakin mielestä varsin suoralta.

Fyssari osoitti kiitokset poikaystävälle, joka on jaksanut auttaa polven kanssa, ja minulle, joka olen jaksanut ja jaksan tehdä työtä polven kuntoutumisen eteen. Tuli hyvä mieli.

Silti vielä on tehtävää. Tavoite siis on, että polvi olisi jo lepoasennossa suora, eikä vasta venyttelyn jälkeen. Nyt se vetää aina jäykäksi yön aikana.

Ensi viikon tiistaina kuukausisalikorttini loppuu. Sen jälkeen pidän viikon tauon. Fyssarinkin mielestä tauko on hyvä. Sillä välin jatkan samoja lihas- ja polvivenyttelyjä kuin ennenkin. Lepo ja venyttely voivat tehdä hyvääkin polven ojennusvajaukselle, kun lihakset saavat levätä ja pääsen venyttämään niitä kunnolla. Nyt jalat ovat salin takia monta päivää viikossa juntturassa, eikä venyttelystä tunnu olevan hirveästi hyötyä. Yhtään notkeampi en ole kuin aikaisemminkaan. Fyssari suositteli lisäksi tehopainelua polvelle. Yritän keksiä jonkun painon, kuulemma ainakin noin 20 kiloa pitäisi olla, jonka voisin asettaa tukevasti polven päälle. Voisin venyttää polven auki itse myös aamuisin ja pitää venytystä pidempään, 15–20 minuuttiakin. Ei tarttis poikaystävää rasittaa enempää.

Päivitän polvikuulumisia fyssarille loppiaisen tienoilla. Silloin mietimme, mitä tehdään seuraavaksi. Toivottavasti polvi alkaisi suoristua siihen mennessä! Aikaa on kuulemma kylläkin puolisen vuotta. Sen jälkeen, jos polvi on vielä vajaa eikä ota taipuakseen, alkavat keinot olla vähissä.

11. viikko – kipeeee

Ei uutta – paitsi polvi on kipeä! Kipuilu alkoi tiistaina tai keskiviikkona. Kävellessä sattuu. Normaalisti polvessa on venyttävä tunne, kun kävelen, mutta nyt polvi on todellakin arka. Lisäksi polvi on kauhean jäykkä. Polvea ei tarvitse painaa paljoakaan, kun tunnen kovan venytyksen. Vietin viikonlopun Tukholmassa, jossa polvi pääsi kerran muljahtamaan todella ilkeästi. Heräsin muutaman kerran sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja ai saatana, kun polveen särki. En ymmärrä yhtään, mistä kipu voisi johtua.

10. viikko – sitä samaa

Ei ihmeempää, salilla taas neljästi viikossa. Jaksan tehdä jalkaliikkeitä taas entistä paremmin, nyt kokonaan ilman kevennystä.

9. viikko – miksi et suoristu, miksi?

Tiistai:

Nostin painoja salilla. Aikaisemmin tein sekä ojennusta että koukista laitteissa minimipainoilla, eli 5 kilon vastuksilla. Sarjat ovat olleet pitkiä, 3x15–20, ja pitäneet sisällään aina parin sekunnin pidon ääriasennossa. Pikkupainoillakin saa tuntumaa, mutta jalkaa voisi haastaa mielestäni jo hieman lisää, sillä olen veivannut minimipainoilla useamman viikon. Halusin testata, miltä seuraava pykälä tuntuu. Seuraava nosto tarkoitti tuplausta, eli laitteisiin heilahti peräti 10 kiloa vastusta. Vähäsen se on kyllä liikaa, vaikka pudotin toistot saman tien 3x10-määrään. Koukistus juili takareidessä ja polvitaipeessa niin järkyttävällä tavalla, etten pystynyt tekemään liikettä ilman kevennystä kädellä. Aion jatkaa kuitenkin näillä painoilla, sillä näissä on sopivasti haastetta tulevia salikertoja varten.

Perjantai:

Nyt liikkeet sujuivat taas selvästi helpommin kuin viime kerralla. Koukistuksessa helpotin vastusta kädellä ensimmäisissä toistoissa, mutta viimeiset tein taas ihkaoikealla kympin painolla.

Kävin fyssarilla. Fyssarin mielestä polven koukkuun taipuminen on jees, oikein hyvä. Sen sijaan suoristumisessa on vielä tekemistä. Ensitöikseen fyssari painoi ja venytti polven auki. Passiivisesti, eli polvea kädellä painamalla, polvi taipuu hienosti nollakulmaan, mutta aktiivisesti, eli niin, että suoristan polvea vain ajatuksen voimalla, polvi jää venyttelystä huolimatta pieneen koukkuun. Pieni tai ei, mutta suoraksi se ei silti mene. Fyssari pyysi monta kertaa minua painamaan polvea niin suoraksi kuin saan, mutta ei polvi liikahtanut lepoasennostaan mihinkään. Edes pohkeen, etureiden ja takareiden venyttelyt eivät auttaneet. Fyssari ei oikein osannutkaan sanoa, mikä siinä ottaa vastaan. Fyssari määräsi aikaisempien venyttelyjen lisäksi polven sivuttaista painelua niin, että olen kyljellään. Kolmen viikon päästä katsotaan, joko polvi suoristuu.

Hiljaiseloa ja tuutteja

Olen ollut blogin puolella hiljainen. Onneksi olen jaksanut kirjata polven kuulumisia ylös edes Wordiin.

Aluksi kirjoitin polvesta joka päivä, sitten muutaman kerran viikossa. Nyt jopa yhden viikon yhteenveto tuntuu toisinaan hankalalta, koska polvessa ei tapahdu enää niin paljon muutoksia lyhyessä ajassa. Ajan kuluessa päivitystahti on siis väkisinkin rauhoittunut, koska – luojan kiitos – polvi paranee koko ajan.

Tässä tuutin täydeltä polvikuulumisia 8 viikon, noin 2 kuukauden, ajalta. Noudatan täsmällisyyttä ja julkaisen jokaisen viikon kuulumiset omana postauksenaan.


Kuvien ottamisen polvesta lopetimme edellisiin, 8:nnen viikon kuviin. Kantapää osui jo silloin kankkuun, joten mitäpä sitä enää kuvaamaan. Nyt, 3,5 kuukautta leikkauksesta, harjoittelen polvillaan istumista. Vielä muutama viikko sitten se tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta, mutta ei enää. Pystyn istumaan polvillaan niin, että suurin osa painosta on terveen jalan päällä. Istun siis vinossa. Balanssi on kovassa hakusessa.