Kävin salilla viikon aikana kolme kertaa. Olen jakanut polven
kuntoutusliikkeet kahteen osaan. Koko sarjaan menee noin tunti, ja se syö
paljon aikaa muusta treenistä. Kun kymppikortti on pian käytetty, ostan
kuukausikortin ja pyrin käymään salilla neljästi viikossa. Näin ehdin tehdä
jalkatreenin kokonaisuudessaan kaksi kertaa viikossa.
Polvelle ei oikeastaan kuulu mitään uutta tai ihmeellistä.
Se on edelleen selvästi turvoksissa. Odottelen kovasti, milloin turvotus oikein
laskee ja polvi pääsee esille turvotuksen alta.
Liikelaajuudessa tapahtuu kehitystä samaan malliin kuin
ennenkin. Kuvat paljastavat kivasti kehityksen. On se kyllä älyttömän hienoa
katsoa kuvasarjaa.
 |
| Vasemmalta oikealle ylärivistä alkaen: heti leikkauksen jälkeen, 1 viikko myöhemmin, 2 viikkoa, 3 viikkoa, 4 viikkoa ja 6 viikkoa myöhemmin. |
Polvi menee hienosti koukkuun, mutta suoristumiseen on
matkaa. Polvi menee venyttelyn ja painamisen jälkeen suoraksi, joo-o, mutta
ilman venyttelyä se jää aavistuksen koukkuun. Tavoite on, että jo ”lepotilassa”
se olisi suora, eikä vasta tuskaisen painamisen jälkeen. Venyttely kotifyssarin
kanssa jatkukoon.
Haaveilen siitä, että pystyisin joskus vielä myös istumaan
polvillaan. Olen tajunnut, että polveni ovat todellakin olleet liikkuvat, ehkä
yliliikkuvatkin, eikä oletus suinkaan ole, että kaikilla on samanlaiset
taipuisat polvet. Kaikki eivät pysty istumaan polvillaan, ei esimerkiksi
poikaystävänikään! Kummallista. Minä olen kuitenkin pystynyt – sehän on ihan
perus istuma-asento lattialla ollessa… Nyt en todellakaan pysty istumaan
polvillaan, sillä leikattuun polveen sattuu.
Ei se vaan taivu sellaiseen. Voi olla, ettei toiveeni toteudu koskaan. Kysyn
sitä seuraavan kerran fyssarilta ja varmistan, millaista liikelaajuutta
tavoittelen. Fyssarin aikaisemmista puheista on käynyt selväksi, että terve
polvi on yliojentuva ja -koukistuva, eikä se ole tavoite. Mutta jääkö siihen
väliin mahdollisuus polvillaan istumaan, jaa-a.
On myös ärsyttävää, että polvi ottaa välillä vastaan.
Esimerkiksi risti-istunta ei onnistu, ja vaikka pystyn kävellä rappusia alas,
ei meno ole kivutonta saatika yhtä sujuvaa kuin ennen. Nousen aina aavistuksen
terveen jalan varpaiden varaan, jotta leikattu polvi ei koukistuisi aivan
portaiden vaatimalla tavalla. Varon myös aina vähän polvea: alastulot tuolin
päältä, korokkeet, pyörän kyydistä nouseminen... Äh.
Vaikka välillä pyyhkii hyvin ja polvessa tapahtuu kehitystä,
toisinaan silti ärsyttää. Muistutteleekohan polvi itsestään lopunikää?
Rajoittaako te tekemisiäni ja olemistani jatkossa aina? Ai että, kun odotan
sitä, että pääsisin salille tekemään muutakin kuin keski- ja yläkroppaa. Kunnon
kyykkyjä, askelkyykkyä ja maastavetoja! Tai hyppyjä ja loikkia! Tömistelyä
täydellä luottamuksella polveen! Voi voi…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti