3. viikko

3. viikko

Maanantai

Tänään kävelin paljon. Kävin yliopistolla, ja kävelymatkaa kertyi päivän aikana parin kolmen kilsan verran. Kävelin todella paljon ilman keppejä. Yritin keskittyä jokaiseen askeleeseen ja nimenomaan siihen, että myös leikattu jalka askeltaa suoraan eteenpäin, ei jäykkänä sivulta kiertäen. Polvi tuntuu niiiiin hitaalta! Kun astun vasemmalla jalalla eteen ja oikean jalan pitäisi ponkaista takaa ylös maasta ja siirtyä puolestaan vasemman jalan eteen, liike on kuin hidastetusta elokuvasta. Oikean polven liikkeet tuntuvat kuin lilluisin sen kanssa vedessä, raskailta ja hitailta.

Jäin muutaman kerran kävellessäni tutkimaan, mikä kävelyssä mättää. Polvi ei suoristu kunnolla, joten eteenpäin askeltaminen jää vajaaksi. Lisäksi jalan tuominen eteen tökkii. Siinä vaiheessa, kun vien oikeaa jalkaa takaa vasemman jalan eteen, polven pitäisi nousta koukkuun ja taas maahan osuessaan suoristua. Vaikka saankin koukistettua polvea vajaaseen 90 asteeseen, se ei rävähdä koukkuun terveen polven lailla nopeasti – vaan hiiii-taaas-ti. Jotenkin jalka tuntuu laahaavan perässä. Huomasin myös, että nilkkani on täysin lamaantunut. Ehkä se tuntee empatiaa polvikaveriaan kohtaan, haha. Täytyy muistaa jatkossa, että nilkkaakin voi liikuttaa. Esimerkiksi kun on oikean jalan vuoro nousta takaa maasta ylös ja eteenpäin, kengänkärkeä voisi nostaa kohti taivasta, jotta se ei raahaudu koko matkaa asfalttia pitkin.

Haluaisin tällä hetkellä kaikista eniten ehdottomasti kävelyn kuntoon. Arki helpottuisi kovasti, jos pystyisin kävelemään nykyistä paremmin ja reippaammin. Jatkuva kinkkaaminen ja hidastelu meinaa laittaa mielen maahan. No, ei auta muu kuin olla kärsivällinen ja jaksaa tehdä polvelle sen, mitä nyt pystyn. Se ei ole paljoa, jumppaa ja varovaista venyttelyä, mutta minkäs mahdat.

Juttelin viikonloppuna yhden ja tänään toisen kohtalontoverini kanssa. Molemmilla on aikaa eturistisideleikkauksesta enemmän kuin minulla, ja molemmat muistuttivat minua polven suoristumisesta. Toisen fyssari oli kuulemma sanonut, että polven koukistus palaa yleensä ennalleen urheilevalla ihmisellä. Suoristuminen on toinen juttu, ja sitä pitää itse edistää. Polvea olisi kuulemma hyvä venyttää varovasti, samoin aktivoida ja treenata polvea ympäröiviä lihaksia. Toisella kaverillani polvi on jäänyt hieman koukkuun, eikä se suoristu ihan suoraksi. Se ei kyllä kuulemma haittaa liikkumista. Ja fyssareiden mukaan polven ei tarvitsisi edes yliojentua ja mennä lukkoon, kuten terve polveni tekee (ja kuten leikattu polvikin teki ennen sitä perkeleen poksahdusta). Yliojentumisella ei ole liikkumisen kannalta mitään hyötyä. Kunhan saisin suoristettua jalan joskus nollakulmaan, olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Tiistai

Olen nukkunut viime öinä hieman huonosti. En meinaa löytää hyvää asentoa, jossa nukkua. Nostan välillä jalan pois tyynyvuoren päältä, jotta voisin nukkua edes joskus kyljellään. Lisäksi jalkaa tekisi niiiiiin kovasti mieli suoristaa ja koukistaa, vähän vetreyttää pitkään paikoillaan samassa asennossa ollutta polvea.

Halu suoristaa jalka ihan lukkoon asti, kuten terve polvi, ja puheet polven suoristumisesta muiden polvipotilaiden kanssa pyörivät mielessäni yöllä toden teolla. Koin yöllä karmivia hetkiä, kun heräsin unesta aamuyöllä. Juuri, kun olin heräämässä, menin unenpöpperössä jotenkin ihmeellisesti suoristamaan jalan oikein voimalla. Krunts! Polveen tuli ihan älytön särky ja kipu. Säikähdin kamalasti ja oioin ja koukistin jalkaa varovasti. Jos nyt en ihan unenpöpperössä ollut silloin, niin väitän, että polvi tuntui menevän todella suoraksi. Ajattelin tietenkin, että nyt uusi ristiside repesi ja että rikoin itse polveni runttaamalla sen suoraksi puoliksi unissaan???! Voiko olla mahdollista??! Yritin rauhoittaa itseäni ajattelemalla, että se ei voi vaan olla mahdollista. Ajattelin, että katson polvea uudestaan aamulla ja että ehkä vain sain venäytettyä polven hetkellisesti. Ja se kipu! Kipua en ainakaan kuvitellut, ja se minut viimeistään säikäyttikin. Särky polvessa oli aivan järkyttävä, mutta hetken hätäiltyäni ja lopulta rauhoituttuani kipukin alkoi helpottaa. Muutaman tunnin päästä aamulla polvi oli entisellään: hidas ja jäykkä, eikä suoristunut yhtä suoraksi kuin yöllä. Huh! Kaikki siis ilmeisesti kunnossa.

Kävin poistattamassa jalasta hakaset. Toimenpide oli ohi minuutissa tai kahdessa. Sairaanhoitaja napsi hakaset pois yksitellen jollakin laitteella. Ei sattunut! Pari hakasta nipisti ihan vähän, muutaman poistoa en edes tuntenut. Reidessä, siis tatuoinnin kohdalla, oleva haava näyttää kyllä kurjalta. Arpi on iso ja rupinen. Toivottavasti se pienenee ja vaalenee. Muut haavat ovat todella siistejä, olen tosi iloinen siitä. Koska hakasten kohdalla on nyt pienet reiät, niissä on vielä tulehdusriski. Siksi en saa kastella jalkaa tai hikoilla vuorokauteen.

Otin eilen tapaamani kohtalontoverini vinkistä vaarin ja venyttelin polvea suoraksi. Tuttuni oli fyssarinsa ohjeiden mukaan pitänyt sekä polven päällä että polvitaipeessa kylmäpusseja. Kun jalka on kylmästä hieman turtana, sitä on hyvä venyttää varovasti. Kylmähoidon jälkeen jalkaterän voi nostaa esimerkiksi sohvan käsinojalle. Siinä jalka roikkuu ilmassa ja sitä saa venytettyä. Tästä asennosta polvea voi lähteä varovasti suoristamaan. Tein samaa tyynypinon kanssa. Otan venyttelyn ehdottomasti päivittäisen jumppailun rinnalle.

Takareisi on edelleen kipeä. Jos tuolin tms. reuna osuu keskelle takareittä, on asentoa vaihdettava. Voin istua vain joko pakaran päällä tai niin, että tuolin reuna on polvitaipeen kohdalla. Jospa takareisikin palautuu ennalleen joskus.

Venyttelin tänään ja kokeilin, miten jalka suoristuu. Istuin lattialla jalat suorina vierekkäin. Huomasin samalla, miten leikatun jalan nilkka onkin tosiaan jäykkä. Vasen nilkka taipui rentona ollessaan hieman eteenpäin, kun taas oikean jalan varpaat osoittivat kohti kattoa. Toinen polvikollegoistani kertoi, että hänellä on nyt muutama kuukausi leikkauksen jälkeen lonkka ja nilkat jäykkinä. Fyssari on kuulemma hieronut niitä välillä auki. En tiedä, mistä nilkan jäykkyys johtuu. Kiinnitin siihen taas huomiota, kun kävelin illalla ulkona. Nilkan liikuttamiseen täytyy toden teolla keskittyä, jos siihen haluaa kävelyn aikana elonmerkkejä. Penikat ja pohjelihas ovat myös jumissa, joten voi olla, että virheasennot kävelyssä laittavat paikat jumiin. Täytyy jälleen kerran vain odotella näidenkin vaivojen korjaantumista.

Haaveilen polven edistymisestä ja parantumisesta todella kovasti…

P.S. Myöhään illalla otetut kuvat piristivät hieman. Tai niinkään kuva polven suoristumisesta ei hätkähdyttänyt, sillä yhtä tönköltä se tuntuu ja tönkkö näyttääkin olevan kuin aikaisemmin. Sen sijaan polvi näyttää kaikesta apeudesta huolimatta koukistuvan taas hieman enemmän kuin viikko sitten!

Vasemmanpuoleiset kuvat viikko, oikeanpuoleiset
kuvat 2 viikkoa leikkauksen jälkeen.

Perjantai

Ei mitään uutta tai edistystä entiseen. Siltä tuntuu tällä hetkellä. Alan ymmärtää, mitä lääkärit, fysioterapeutit ja polvivaivaiset tarkoittavat puhuessaan kärsivällisyydestä ja toivottaessaan ”hiljaa hyvä tulee”. Polven kuntouttaminen aikaa tosiaan vaikuttaa pitkältä projektilta, joka vaatii vähintään yhtä pitkää pinnaa.

Polvi on edelleen jäykkä ja hidas. Miksikäs se muutamassa päivässä tai viikossa muuttuisikaan. Ehdin niin iloita ensimmäisten päivien edistymisestä leikkauskunnosta pystyssä kulkevaan potilaaseen. Nyt edistyminen on paaaaljon hiiiitaaampaaa.

Varasin tänään fysioterapeutille ajan. Olin menossa kunnalliseen fysioterapiaan ihan vain hintojen takia, mutta siellä seuraava vapaa aika olisi ollut vasta kahden viikon päästä. Nyt sain Terveystaloon ajan ensi keskiviikoksi. Röntgen ja lääkärin kontrollikäynti on jo 1,5 viikon päästä, ja haluan käydä fyssarilla ennen sitä.

Yritän edelleen opetella kävelemään. Jalka meinaa laahata vain perässä, jähmettynyt nilkka hyvänä kakkosena, ja tänään keskityin ulkona kävellessäni nostamaan jalkaa oikeasti ylöspäin. Jokaista askelta ottaessani keskityin myös koukistamaan jalkaa, en vain siirtämään sitä eteenpäin. Polven koukistaminen ja nostaminen reippaasti ylös tuntui mielessäni ihan liioittelulta, ja kuvittelin kävelyni näyttävän hölmöltä ja korostelulta. Vasen askel normaali, oikea askel POMPS ja YLÖS, vasen normaali, oikea POMPS ja YLÖS… Vakoilin kävelyäni keskustassa näyteikkunoista – ja hahaa, yllätyksekseni meno näytti aika normaalilta (toki kävely näyttää silti vähän nilkuttamiselta)! Ja no, niinpä tietenkin: kuinka kävely ja oikean jalan askellus voisi näyttää liioittelulta, kun saan polven ”ilmassa” hädin tuskin 90 asteen kulmaan? Siis vaikka kuinka pinnistelisin, en saa millään liioiteltua kävelyä näin jähmeällä polvella. Olen tottunut polven vajaaseen liikerataan, ja kun pinnistelen äärirajoille, todellisuudessa olen vasta normaalin rajamailla.