2. viikko

2. viikko

Olen ottanut aamuisin Arcoxian ja iltaisin yötä vasten Panacodin. Olen jumppailut päivittäin 1–3 kertaa, vähän riippuen päivän muusta liikkumisesta.

Maanantai

Toinen ja viimeinen viikko keppeilyä alkoi. Kaksi viikkoa on lääkärin ohje, mutta pidän keppejä tai luovun niistä polveni parantumisesta riippuen. Huomaan kävelyssä jo nyt valtavaa edistymistä, joten voi olla, että kepit ovat turhat jo viikonloppuna. Ihan käsittämätöntä, että viikko sitten olin leikkauksessa! Ihan kuin siitä olisi pidempi aika.

Turvotus on pahimpaan verrattuna selvästi laskenut. Polvi on kapeampi, ja polvilumpionkin voi nippa nappa erottaa nesteiden alla polvea liikuteltaessa. Mahtavaa! Kaukana ollaan tuosta terveen, vasemman polven siroudesta ja notkeudesta, mutta olen älyttömän iloinen leikatun polven pienistäkin edistymisen merkeistä. Jes!

Vaikka turvotus on laskenut, tämä kuva sai
minut tajuamaan, että matkaa normaaliin
on sittenkin vielä aika paljon. Turvotusta on
jopa reidessä.

Tiistai

Kävelin tänään muutaman sadan metrin matkan ulkona asioille keppien kanssa. Kokeilin matkan aikana, että kävely sujuisi jo melkein ilman keppien tukeakin. Kepeistä tuntuu alkavan olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kotona en käytä edelleenkään keppejä. Kävely ilman keppejä sujuu koko ajan paremmin: muutama päivä sitten olin vielä todella vaappuva ankka. Siihen verrattuna heilun nyt vain vähän sivulta toiselle, kuin hennon tuulen heiluttamana, hah!

Polvi ei ole edellisinä päivinä juuri kipuillut, mutta tänään aamulla siihen todella särki. Itse asiassa polveen koski jo aamuyöllä, mutta en millään jaksanut nousta sängystä ja nukahdin nopeasti. Yleensä aamuisin polvi ei ole ollut kipeä, mutta olen silti ottanut Arcoxian. Tänään särkylääke piti ottaa välittömästi silmien rävähdettyä auki.

Keskiviikko

Vein roskat ulos ilman keppejä. Harkitsin myös lounaalle lähtemistä, eli noin 250 metrin menomatkan taittamista, ilman keppien tukea, mutta hylkäsin ajatuksen. Meno oli sen verran vaappuvaa ja epävakaata, että tunsin tarvitsevani kainalosauvojen tuen. (Niin, kainalosauvathan ne oikeasti ovat, eivätkä kävelykepit, haha. Minä ja lähipiirini puhumme tosin aina kepeistä, ei kävelykepeistä, joten kai ihan oikeilla jäljillä ollaan.)

Edit. Vai kävelysauvatko ne ovat?

Sunnuntai

Nyt loppui lääkkeiden syöminen. En ottanut enää aamulla enkä illalla lääkkeitä. Hyvä niin – kipua ei ole ollut eikä tullut.

Kävelin Ikeassa tänään kolme tuntia. Noin puolet ajasta etenin kepeillä, puolet ilman. Nojaan keppeihin enää vain hyvin vähän. Silti niistä on apua, ja huomenna aion Tampereella yliopistolla käydessäni ottaa kepit mukaan. Jos väsyn, ilman keppejä alan helposti kävellä jalka vinossa sivulla ja vaappua sivulta toiselle. Haluaisin kuitenkin kävellä normaalisti, jalkaterä ja askel eteenpäin osoitettuina. Kepit auttavat tässä. Polvi ei taivu eikä suoristu vielä samalla tavalla kuin terve polvi, joten eteenpäin otettuun askeleeseen täytyy keskittyä.

Tuntuu siltä, ettei polven parantuminen ole edistynyt niin paljon kuin viime viikolla. Kai tässä mennään silti eteenpäin, mennäänhän?