4. viikko

Tiistai

Hikeä! Korkeaa sykettä! Liikuntaa! Ah! Kävin tänään ensimmäistä kertaa noin kolmeen kuukauteen (hehe) salilla. Olipa kivaa. Tein vain yläkroppaa, mutta kivaa oli silti. Yritin polkea alkuun kuntopyörää, mutta polkimien liikerata oli liian suuri. Koukistus tuntui pahalta. Siksi koitin ekaa kertaa koskaan soutulaitetta. Oikea jalka ei taipunut soutamiseen, joten se vain roikkui lattialla mukana. Jalasta ei ollut haittaa, joten kiinnitin vasemman jalan laitteeseen ja lähdin soutelemaan.

Muutoin sama tilanne ja samanlaiset ajatukset edelleen, tosin pienin edistyksin. Eteenpäinhän tässä koko ajan mennään, vaikka välillä se tuntuu tuskaisen hitaalta. Aina, kun vertaan tilannetta esimerkiksi viikon verran taaksepäin, tajuan edistymisen. Esimerkiksi viikko sitten kävelyni oli selvästi erilaista verrattuna tämänpäiväiseen. Vielä, kun jalan saisi suoraksi, kävely olisi smoothimpaa.

Illalla otetut kuvat ja niiden vertaaminen edellisiin viikkoihin ilahduttivat taas. Suoristumisessa ei mielestäni ole niinkään muutosta, joten kokosin yhteen vain koukistuskuvat neljän viikon ajalta.

Vas. yläkulma: 1 vuorokausi leikkauksen jälkeen.
Oik. yläkulma: 1 viikko myöhemmin.
Vas. alakulma: 2 viikkoa myöhemmin.
Oik. alakulma: 3. viikkoa myöhemmin.

Keskiviikko

Fysioterapiaa! Jee!

Päiväni alkoi aamuvarhaisella fyssarin vastaanotolla. Kävimme aluksi läpi koko eturistisidehistoriani. Fyssari kyseli ja minä kerroin, miten ACL-vamma tuli, mitä tein ja mitä olin tekemättä toipilasaikana ennen leikkausta sekä miltä polvi on nyt leikkauksen jälkeen tuntunut.

Fyssari teki alkuun heti pari testiä. Kyykkäsin sekä vuorotellen yksi jalka kerrallaan että molemmat jalat yhtä aikaa maassa. Vaikka yritin keskittyä tasapainoiseen kyykkyyn, fyssari näki, että kroppani valahti ja lantio kääntyi terveen jalan puolelle. Näin käy kuulemma lähinnä siksi, että varon ja arkailen oikealle jalalle varaamista huomaamattani. Normaalia, kuulemma.

Lisäksi esittelin kävelyäni, makasin hoitopöydällä fyssarin ronklatessa polvea sekä koukistelin ja jännitin jalkalihaksia. Fyssari oli tyytyväinen reisilihaksiini, jotka ovat olosuhteisiin nähden kuulemma ihan hyvässä kunnossa. Totta kai lihaksia on huvennut, mutta on siellä vielä jotain rippeitä jäljellä.

Fyssarin mukaan on hyvä juttu, ettei polvi ole juurikaan kipeä. Polveen tulee välillä outoja kipuiluja, mutta ne menevät hyvin nopeasti ohi. Minun kohdallani fysioterapiassa ei siis tarvitse hoitaa kipua, vaan voimme keskittyä polven liikerataan.

Niin. Ennen kuin polvea ympäröiviä lihaksia voi vahvistaa ja lihasmassaa kasvattaa, polven liikeradan palauttaminen on ensisijassa. Jalkatreenin tekeminen on tällä hetkellä mahdotonta, sillä kuten olen voivotellut moneen kertaan, jalka ei ojennu suoraksi. Koukistus onneksi on parantunut jatkuvasti aste kerrallaan.

Fyssari antoi minulle kolme tehtävää, joilla minun tulee hoitaa polvea päivittäin useamman kerran. Ensinäkin polvea pitää venyttää suoraksi. Hyvältä venyttämisen ei kuulemma pidä missään nimessä tuntua. Sitä vastoin sen täytyy tuntua ja sattuakin sen verran, että kestän kivun.

Päivän ensimmäisen venyttelyhetken tarjosi fyssari. Makasin hoitopöydällä selällään jalka täysin rentona. Polvitaipeeni alla, ja välillä pohkeenkin alla, oli jonkinnäköinen vaahtomuovipötkylä. Fyssari yksinkertaisesti painoi jalkaani suoraksi – eikä se tosiaan tuntunut hyvältä. Irvistelin kivusta.  Välillä minun oli pakko pyytää fyssaria hellittämään otettaan. Fyssari painoi rauhallisesti molemmilla käsillään jalkaa vuorotellen polven ylä- ja alapuolelta kohtisuoraan lattiaa kohti. Ei nitkuttelua eikä runnomista, vaan rauhallista painamista. Koska minun on itse hankalaa saada kohdistettua polveen kohtisuoraa ylhäältä alas -suuntautuvaa voimaa, parasta olisi, jos joku muu kuin minä venyttäisin polvea. Tähän tärkeään tehtävään nakitin jo poikaystäväni, hähä.

Toisekseen polvea pitää venyttää koukkuun. Vasemman, terveen polveni liikkuvuus on kuulemma erittäin hyvä, ja se jopa yliojentuu. Yliojennusta ei tarvita, mutta muuten pyrimme oikean polven kanssa vastaavanlaiseen liikerataan. Jälleen pötköttelin fyssarin hoitopöydällä selällään. Polvea voi venyttää koukussa niin, että nostaa polven osoittamaan kohti kattoa. Säären tulisi painua rentona kohti takareittä. Ihan näin oppikirjojen mukaan en toistaiseksi taivu. Fyssari painoi hiljalleen säärtä kohti takareittä. Koska minun tulee maata selällään, en yletä nappaamaan kiinni säärestäni. Siksi yksin venytellessäni voin pyöräyttää nilkan ympäri rullalle käärityn pyyhkeen, jonka päistä vetämällä saan venytystä polveen.

Kolmanneksi, polvilumpio on jämähtänyt melkoisen jäykäksi. Terveen jalan polvilumpio lumpsahtelee sivulta toiselle ja ylhäältä alas miten sattuu, ehkä kuulemma turhankin innokkaasti, kun taas oikean lumpion liike on erittäin ujoa. Lumpiota pitääkin siis heilutella ja pyöritellä. Jälleen rauhallisin liikkein lumpiota pitää vetää ylös, painaa alas ja viruttaa sivulta toiselle.

Yhteensä venyttelysessio kesti ehkä vartin tai reilun verran. ”Kokeiles nyt kävelyä”, fyssari tokaisi ja antoi luvan nousta pöydältä. Ja mitä ihmettä, jalka meni ihan suoraksi??! Yhtä suoraksi, tai oikeastaan yliojennetuksi, se ei mennyt kuin toinen jalka, mutta suora, siis suora se yhtäkkiä oli. Olin ihan haavi auki ja peruutin heti peilin eteen katsomaan jalkaa. Kyllä, suora! Kyllä oli kävely nyt erittäin, erittäin lähellä sitä smoothia, jota aikaisemmin toivoin! Ja koukistus: fyssari sanoi heti venyttämisen jälkeen vielä pöydällä maatessani, että kappas, kylläpä koukistuu enemmän kuin viisi minuuttia sitten.

Kysyin fyssarilta venyttelyn lomassa, miksi polvi on niin jäykkä ja miksi sitä pitää siis venytellä. Polven sisällä on kuulemma leikkauksen jäljiltä arpikudosta siellä täällä, esimerkiksi siirteen kiinnittymiskohdissa. Arpikudos ei jousta koskaan, joten ennen kuin arpikudoskohdat pakkautuvat lopullisesti klimpeiksi, niitä pitää venyttää. Polvi tuntuu paikallaan olemisen jälkeen jäykältä, koska arpikudos kuroutuu kasaan levossa. Ahkeralla venyttelyllä polvesta saadaan vetreä. Venyttelyjen välillä polvi jäykistyy (esim. nyt iltapäivällä, kun olen istunut sohvalla paikoillaan), mutta jatkossa toivottavasti yhä vähemmän.

Etukäteen pelkäsin, että fyssari raksauttelee polvea väkivalloin. Onneksi ei raksautellut! Rauhallinen, vaikkakin aavistuksen silmät kostuttava, venyttely passasi paremmin.

Fyssari arvioi, että en tarvitse häntä montaakaan kertaa. Käyntejä tulee kertymään luultavasti noin viisi. Fyssarilla ja salilla, jolla aloitin käymään, on keskenään sopimus, jonka mukaan fyssari voi tulla salille katsomaan jalkatreenejäni. Kunhan jalkatreeniin asti päästään, fyssari saattaa siis tulla mukaani valvomaan liikkeitä.

Fyssari käski unohtamaan vanhat, kevyet jumppaliikkeeni. Tällä hetkellä tärkeintä on venyttää polvea. Salilla saan – ja minun pitää – tehdä varovaista jalkatreeniä. Reiden ojennusta ja koukistusta laitteissa sekä jalkaprässiä. Minimipainot ja yksi jalka kerrallaan. Laitan ne kokeiluun heti huomenna.

Seuraava fyssarikäynti on jo ensi maanantaina. Aamulla fyssaria, iltapäivällä röntgen ja ortopedin kontrollikäynti, eli paljon polviasiaa luvassa.

Siinäpä se, koko fyssarikäynnin anti. Aika paljon.

Torstai

Tein salilla ensimmäistä kertaa jalkatreeniä. Minimipainot, 5 kilon vastus kaikissa, istumaprässissä myös 13 kg. Aika jännältä tuntui, ja treeni oli aika haparoivaa. Reiden ojennuksesta ei tullut mitään: polven alapuolelle ja pohkeen yläosaan tuli julmettu, kiristävä kipu. Jalka ei suoristu todellakaan. En jaksa enkä kivun takia pysty oikaisemaan jalkaa täysin. Laitteen minimipainokin on liikaa toistaiseksi.

Illalla polvi turposi niin paljon, että laitoin fyssarille mailia. Kysyin, onko turvotuksesta haittaa, ja kerroin treenin aikaisesta kipuilusta.

Perjantai

Polvi on edelleen turvonnut. Fyssari soitti: ei huolta. Koska polvessa ei ollut kipua treenin jälkeen eikä nytkään, ei treenistä ole haittaa polvelle. Hoikalla ihmisellä vähäisenkin turvotuksen huomaa heti. Kipu on kuulemma normaalia. Polvea on rikottu, ja se on ollut vajaakäytöllä muutaman viikon. Lisäksi leikkaushaavat kiristävät vielä ihoa ja tuntuvat jalkaliikkeitä tehdessä. Jos kipu liikkeiden aikana jatkuu, voin keventää vastusta auttamalla liikkeitä toisella jalalla tai kädellä.

Olen venytellyt ja venyttelen polvea jatkossakin noin 3–4 kertaa päivässä.

3. viikko

3. viikko

Maanantai

Tänään kävelin paljon. Kävin yliopistolla, ja kävelymatkaa kertyi päivän aikana parin kolmen kilsan verran. Kävelin todella paljon ilman keppejä. Yritin keskittyä jokaiseen askeleeseen ja nimenomaan siihen, että myös leikattu jalka askeltaa suoraan eteenpäin, ei jäykkänä sivulta kiertäen. Polvi tuntuu niiiiin hitaalta! Kun astun vasemmalla jalalla eteen ja oikean jalan pitäisi ponkaista takaa ylös maasta ja siirtyä puolestaan vasemman jalan eteen, liike on kuin hidastetusta elokuvasta. Oikean polven liikkeet tuntuvat kuin lilluisin sen kanssa vedessä, raskailta ja hitailta.

Jäin muutaman kerran kävellessäni tutkimaan, mikä kävelyssä mättää. Polvi ei suoristu kunnolla, joten eteenpäin askeltaminen jää vajaaksi. Lisäksi jalan tuominen eteen tökkii. Siinä vaiheessa, kun vien oikeaa jalkaa takaa vasemman jalan eteen, polven pitäisi nousta koukkuun ja taas maahan osuessaan suoristua. Vaikka saankin koukistettua polvea vajaaseen 90 asteeseen, se ei rävähdä koukkuun terveen polven lailla nopeasti – vaan hiiii-taaas-ti. Jotenkin jalka tuntuu laahaavan perässä. Huomasin myös, että nilkkani on täysin lamaantunut. Ehkä se tuntee empatiaa polvikaveriaan kohtaan, haha. Täytyy muistaa jatkossa, että nilkkaakin voi liikuttaa. Esimerkiksi kun on oikean jalan vuoro nousta takaa maasta ylös ja eteenpäin, kengänkärkeä voisi nostaa kohti taivasta, jotta se ei raahaudu koko matkaa asfalttia pitkin.

Haluaisin tällä hetkellä kaikista eniten ehdottomasti kävelyn kuntoon. Arki helpottuisi kovasti, jos pystyisin kävelemään nykyistä paremmin ja reippaammin. Jatkuva kinkkaaminen ja hidastelu meinaa laittaa mielen maahan. No, ei auta muu kuin olla kärsivällinen ja jaksaa tehdä polvelle sen, mitä nyt pystyn. Se ei ole paljoa, jumppaa ja varovaista venyttelyä, mutta minkäs mahdat.

Juttelin viikonloppuna yhden ja tänään toisen kohtalontoverini kanssa. Molemmilla on aikaa eturistisideleikkauksesta enemmän kuin minulla, ja molemmat muistuttivat minua polven suoristumisesta. Toisen fyssari oli kuulemma sanonut, että polven koukistus palaa yleensä ennalleen urheilevalla ihmisellä. Suoristuminen on toinen juttu, ja sitä pitää itse edistää. Polvea olisi kuulemma hyvä venyttää varovasti, samoin aktivoida ja treenata polvea ympäröiviä lihaksia. Toisella kaverillani polvi on jäänyt hieman koukkuun, eikä se suoristu ihan suoraksi. Se ei kyllä kuulemma haittaa liikkumista. Ja fyssareiden mukaan polven ei tarvitsisi edes yliojentua ja mennä lukkoon, kuten terve polveni tekee (ja kuten leikattu polvikin teki ennen sitä perkeleen poksahdusta). Yliojentumisella ei ole liikkumisen kannalta mitään hyötyä. Kunhan saisin suoristettua jalan joskus nollakulmaan, olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Tiistai

Olen nukkunut viime öinä hieman huonosti. En meinaa löytää hyvää asentoa, jossa nukkua. Nostan välillä jalan pois tyynyvuoren päältä, jotta voisin nukkua edes joskus kyljellään. Lisäksi jalkaa tekisi niiiiiin kovasti mieli suoristaa ja koukistaa, vähän vetreyttää pitkään paikoillaan samassa asennossa ollutta polvea.

Halu suoristaa jalka ihan lukkoon asti, kuten terve polvi, ja puheet polven suoristumisesta muiden polvipotilaiden kanssa pyörivät mielessäni yöllä toden teolla. Koin yöllä karmivia hetkiä, kun heräsin unesta aamuyöllä. Juuri, kun olin heräämässä, menin unenpöpperössä jotenkin ihmeellisesti suoristamaan jalan oikein voimalla. Krunts! Polveen tuli ihan älytön särky ja kipu. Säikähdin kamalasti ja oioin ja koukistin jalkaa varovasti. Jos nyt en ihan unenpöpperössä ollut silloin, niin väitän, että polvi tuntui menevän todella suoraksi. Ajattelin tietenkin, että nyt uusi ristiside repesi ja että rikoin itse polveni runttaamalla sen suoraksi puoliksi unissaan???! Voiko olla mahdollista??! Yritin rauhoittaa itseäni ajattelemalla, että se ei voi vaan olla mahdollista. Ajattelin, että katson polvea uudestaan aamulla ja että ehkä vain sain venäytettyä polven hetkellisesti. Ja se kipu! Kipua en ainakaan kuvitellut, ja se minut viimeistään säikäyttikin. Särky polvessa oli aivan järkyttävä, mutta hetken hätäiltyäni ja lopulta rauhoituttuani kipukin alkoi helpottaa. Muutaman tunnin päästä aamulla polvi oli entisellään: hidas ja jäykkä, eikä suoristunut yhtä suoraksi kuin yöllä. Huh! Kaikki siis ilmeisesti kunnossa.

Kävin poistattamassa jalasta hakaset. Toimenpide oli ohi minuutissa tai kahdessa. Sairaanhoitaja napsi hakaset pois yksitellen jollakin laitteella. Ei sattunut! Pari hakasta nipisti ihan vähän, muutaman poistoa en edes tuntenut. Reidessä, siis tatuoinnin kohdalla, oleva haava näyttää kyllä kurjalta. Arpi on iso ja rupinen. Toivottavasti se pienenee ja vaalenee. Muut haavat ovat todella siistejä, olen tosi iloinen siitä. Koska hakasten kohdalla on nyt pienet reiät, niissä on vielä tulehdusriski. Siksi en saa kastella jalkaa tai hikoilla vuorokauteen.

Otin eilen tapaamani kohtalontoverini vinkistä vaarin ja venyttelin polvea suoraksi. Tuttuni oli fyssarinsa ohjeiden mukaan pitänyt sekä polven päällä että polvitaipeessa kylmäpusseja. Kun jalka on kylmästä hieman turtana, sitä on hyvä venyttää varovasti. Kylmähoidon jälkeen jalkaterän voi nostaa esimerkiksi sohvan käsinojalle. Siinä jalka roikkuu ilmassa ja sitä saa venytettyä. Tästä asennosta polvea voi lähteä varovasti suoristamaan. Tein samaa tyynypinon kanssa. Otan venyttelyn ehdottomasti päivittäisen jumppailun rinnalle.

Takareisi on edelleen kipeä. Jos tuolin tms. reuna osuu keskelle takareittä, on asentoa vaihdettava. Voin istua vain joko pakaran päällä tai niin, että tuolin reuna on polvitaipeen kohdalla. Jospa takareisikin palautuu ennalleen joskus.

Venyttelin tänään ja kokeilin, miten jalka suoristuu. Istuin lattialla jalat suorina vierekkäin. Huomasin samalla, miten leikatun jalan nilkka onkin tosiaan jäykkä. Vasen nilkka taipui rentona ollessaan hieman eteenpäin, kun taas oikean jalan varpaat osoittivat kohti kattoa. Toinen polvikollegoistani kertoi, että hänellä on nyt muutama kuukausi leikkauksen jälkeen lonkka ja nilkat jäykkinä. Fyssari on kuulemma hieronut niitä välillä auki. En tiedä, mistä nilkan jäykkyys johtuu. Kiinnitin siihen taas huomiota, kun kävelin illalla ulkona. Nilkan liikuttamiseen täytyy toden teolla keskittyä, jos siihen haluaa kävelyn aikana elonmerkkejä. Penikat ja pohjelihas ovat myös jumissa, joten voi olla, että virheasennot kävelyssä laittavat paikat jumiin. Täytyy jälleen kerran vain odotella näidenkin vaivojen korjaantumista.

Haaveilen polven edistymisestä ja parantumisesta todella kovasti…

P.S. Myöhään illalla otetut kuvat piristivät hieman. Tai niinkään kuva polven suoristumisesta ei hätkähdyttänyt, sillä yhtä tönköltä se tuntuu ja tönkkö näyttääkin olevan kuin aikaisemmin. Sen sijaan polvi näyttää kaikesta apeudesta huolimatta koukistuvan taas hieman enemmän kuin viikko sitten!

Vasemmanpuoleiset kuvat viikko, oikeanpuoleiset
kuvat 2 viikkoa leikkauksen jälkeen.

Perjantai

Ei mitään uutta tai edistystä entiseen. Siltä tuntuu tällä hetkellä. Alan ymmärtää, mitä lääkärit, fysioterapeutit ja polvivaivaiset tarkoittavat puhuessaan kärsivällisyydestä ja toivottaessaan ”hiljaa hyvä tulee”. Polven kuntouttaminen aikaa tosiaan vaikuttaa pitkältä projektilta, joka vaatii vähintään yhtä pitkää pinnaa.

Polvi on edelleen jäykkä ja hidas. Miksikäs se muutamassa päivässä tai viikossa muuttuisikaan. Ehdin niin iloita ensimmäisten päivien edistymisestä leikkauskunnosta pystyssä kulkevaan potilaaseen. Nyt edistyminen on paaaaljon hiiiitaaampaaa.

Varasin tänään fysioterapeutille ajan. Olin menossa kunnalliseen fysioterapiaan ihan vain hintojen takia, mutta siellä seuraava vapaa aika olisi ollut vasta kahden viikon päästä. Nyt sain Terveystaloon ajan ensi keskiviikoksi. Röntgen ja lääkärin kontrollikäynti on jo 1,5 viikon päästä, ja haluan käydä fyssarilla ennen sitä.

Yritän edelleen opetella kävelemään. Jalka meinaa laahata vain perässä, jähmettynyt nilkka hyvänä kakkosena, ja tänään keskityin ulkona kävellessäni nostamaan jalkaa oikeasti ylöspäin. Jokaista askelta ottaessani keskityin myös koukistamaan jalkaa, en vain siirtämään sitä eteenpäin. Polven koukistaminen ja nostaminen reippaasti ylös tuntui mielessäni ihan liioittelulta, ja kuvittelin kävelyni näyttävän hölmöltä ja korostelulta. Vasen askel normaali, oikea askel POMPS ja YLÖS, vasen normaali, oikea POMPS ja YLÖS… Vakoilin kävelyäni keskustassa näyteikkunoista – ja hahaa, yllätyksekseni meno näytti aika normaalilta (toki kävely näyttää silti vähän nilkuttamiselta)! Ja no, niinpä tietenkin: kuinka kävely ja oikean jalan askellus voisi näyttää liioittelulta, kun saan polven ”ilmassa” hädin tuskin 90 asteen kulmaan? Siis vaikka kuinka pinnistelisin, en saa millään liioiteltua kävelyä näin jähmeällä polvella. Olen tottunut polven vajaaseen liikerataan, ja kun pinnistelen äärirajoille, todellisuudessa olen vasta normaalin rajamailla.

2. viikko

2. viikko

Olen ottanut aamuisin Arcoxian ja iltaisin yötä vasten Panacodin. Olen jumppailut päivittäin 1–3 kertaa, vähän riippuen päivän muusta liikkumisesta.

Maanantai

Toinen ja viimeinen viikko keppeilyä alkoi. Kaksi viikkoa on lääkärin ohje, mutta pidän keppejä tai luovun niistä polveni parantumisesta riippuen. Huomaan kävelyssä jo nyt valtavaa edistymistä, joten voi olla, että kepit ovat turhat jo viikonloppuna. Ihan käsittämätöntä, että viikko sitten olin leikkauksessa! Ihan kuin siitä olisi pidempi aika.

Turvotus on pahimpaan verrattuna selvästi laskenut. Polvi on kapeampi, ja polvilumpionkin voi nippa nappa erottaa nesteiden alla polvea liikuteltaessa. Mahtavaa! Kaukana ollaan tuosta terveen, vasemman polven siroudesta ja notkeudesta, mutta olen älyttömän iloinen leikatun polven pienistäkin edistymisen merkeistä. Jes!

Vaikka turvotus on laskenut, tämä kuva sai
minut tajuamaan, että matkaa normaaliin
on sittenkin vielä aika paljon. Turvotusta on
jopa reidessä.

Tiistai

Kävelin tänään muutaman sadan metrin matkan ulkona asioille keppien kanssa. Kokeilin matkan aikana, että kävely sujuisi jo melkein ilman keppien tukeakin. Kepeistä tuntuu alkavan olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kotona en käytä edelleenkään keppejä. Kävely ilman keppejä sujuu koko ajan paremmin: muutama päivä sitten olin vielä todella vaappuva ankka. Siihen verrattuna heilun nyt vain vähän sivulta toiselle, kuin hennon tuulen heiluttamana, hah!

Polvi ei ole edellisinä päivinä juuri kipuillut, mutta tänään aamulla siihen todella särki. Itse asiassa polveen koski jo aamuyöllä, mutta en millään jaksanut nousta sängystä ja nukahdin nopeasti. Yleensä aamuisin polvi ei ole ollut kipeä, mutta olen silti ottanut Arcoxian. Tänään särkylääke piti ottaa välittömästi silmien rävähdettyä auki.

Keskiviikko

Vein roskat ulos ilman keppejä. Harkitsin myös lounaalle lähtemistä, eli noin 250 metrin menomatkan taittamista, ilman keppien tukea, mutta hylkäsin ajatuksen. Meno oli sen verran vaappuvaa ja epävakaata, että tunsin tarvitsevani kainalosauvojen tuen. (Niin, kainalosauvathan ne oikeasti ovat, eivätkä kävelykepit, haha. Minä ja lähipiirini puhumme tosin aina kepeistä, ei kävelykepeistä, joten kai ihan oikeilla jäljillä ollaan.)

Edit. Vai kävelysauvatko ne ovat?

Sunnuntai

Nyt loppui lääkkeiden syöminen. En ottanut enää aamulla enkä illalla lääkkeitä. Hyvä niin – kipua ei ole ollut eikä tullut.

Kävelin Ikeassa tänään kolme tuntia. Noin puolet ajasta etenin kepeillä, puolet ilman. Nojaan keppeihin enää vain hyvin vähän. Silti niistä on apua, ja huomenna aion Tampereella yliopistolla käydessäni ottaa kepit mukaan. Jos väsyn, ilman keppejä alan helposti kävellä jalka vinossa sivulla ja vaappua sivulta toiselle. Haluaisin kuitenkin kävellä normaalisti, jalkaterä ja askel eteenpäin osoitettuina. Kepit auttavat tässä. Polvi ei taivu eikä suoristu vielä samalla tavalla kuin terve polvi, joten eteenpäin otettuun askeleeseen täytyy keskittyä.

Tuntuu siltä, ettei polven parantuminen ole edistynyt niin paljon kuin viime viikolla. Kai tässä mennään silti eteenpäin, mennäänhän?