Kun polvi poksahti

Tässä blogissa kerron oikean polveni eturistisiteestä, joka meni poikki ja joka myöhemmin operoitiin kuntoon.

Haluan kirjoittaa päiväkirjaa polven kuntoutumisesta ennen kaikkea itseäni varten. Näin voin myöhemmin palata siihen, mistä tilanteesta lähdinkään liikkeelle ja millainen taival polven saaminen kuntoon oli.

Voisin tallentaa kirjoitukset läppärilleni omien tiedostojeni syövereihin, mutta sen sijaan kirjoitan blogia. Olen lukenut paria polviblogia, ja niistä on ollut minulle apua ahmiessani tietoa kuntoutumisesta. Ei siis varmaankaan ole pahitteeksi, jos joku löytää blogini ja kokemuksieni jakamisesta on apua muille.

Mitä, missä ja miten?

Oikean polven eturistiside rusahti poikki 20.7. eli reilu kaksi kuukautta sitten. Pelaan – tai ehkä pelasin – amerikkalaista jalkapalloa, ja polvi sai kyytiä kauden viimeisessä ottelussa.

Juoksin pallo kainalossa kohti oikeaa laitaa. Lähestyin laitaa ja kaarsin vasemmalle vastustajan päätyä kohti. Vastustajajoukkueen puolustajia alkoi juosta minua päin, ja tein tavanomaisen vettä korvassa -väistöliikkeen – nopea painonsiirto oikealta jalalta vasemmalle. Siinä hetkessä, kun siirsin painon oikealle jalalle, polvi ei pysynytkään vauhdissa mukana. Ruks. Lopetin juoksemisen siihen paikkaan ja kaaduin maahan.

Tunsin polvessa selvän rusahduksen ja arvasin, että nyt kävi huonosti. Polveen sattui, mutta kentän laidalla kylmä helpotti kipua. Pystyin varaamaan jalalle hieman, vaikka se olikin kivuliasta. Muutaman tunnin bussimatkan jälkeen kotona kävelystä ei enää meinannut tulla enää mitään. Polvi turposi, eikä se juuri taipunut. Pötkötti vain suorana ja paksuna. Seuraavana päivänä könysin kävelykepeillä ortopedin vastaanotolle. Ortopedi totesi jo käsikopeloinnin perusteella, että eturistiside lienee poikki. Myöhemmin magneettikuvat sanoivat samaa.

Olin töistä kaksi viikkoa sairaslomalla. Vajaan viikon verran käytin keppejä. Tuolloin käveleminen helpottui päivä päivältä. Eron edellisen päivän nilkuttamiseen huomasi aina selvästi.

Arki polven kanssa ennen leikkausta sujui melko hyvin. Polvi palautui lähes ennalleen. Aivan suoraksi sitä en saanut ja turvotus ei laskenut kertakaan kokonaan. Esimerkiksi risti-istuntaa polvi ei kestänyt, puhumattakaan polvien päällä istumisesta. Polvi piti viimeisinä viikkoina ennen leikkausta mahdotonta rutinaa ja nitinää. Tein jalkatreenejä ja erilaisia kyykkyjä lähinnä omalla painolla, mutta muutaman kerran myös pienien käsipainojen kanssa. Käveleminen onnistui ongelmitta, sillä vajautta suoristamisessa oli vain muutaman asteen verran.

Leikkaus sovittiin 9 viikon päähän tapaturmasta, sillä halusin päästä leikkausta ennen ulkomaanmatkalle syyskuussa. Leikkaus alla reissusta tuskin olisi tullut mitään.

Miksi?

Miksi polveni eturistiside repesi? Sitä voi vain arvailla. Olen tehnyt treeneissä ja peleissä väistöliikettä, painonsiirtoa jalalta toiselle, monia kertoja. Miksi juuri tällä kertaa eturistiside ei kestänytkään liikettä?

Ristiside repee -blogin kirjoittaja on listannut yhdessä blogitekstissään riskitekijöitä ristisiteen repeämiselle. Niitä ovat muun muassa

- olet nainen (niin olen)
- vauhdikkaat pelit, etenkin kontaktilajit (no jenkkifudis)
- huono lihasvoima (hyvin mahdollista, vaikka salilla olenkin käynyt)
- takareiden huono venyvyys (olen ollut notkea, en enää)
- vääränlaiset kengät (tavalliset nappulakengät ovat istuneet ja hoitaneet hommansa aikaisemmin, mutta olisivatko nilkkaa tukevat jenkkifudiskengät auttaneet?)
- tekonurmi (peli, jossa loukkasin polveni, oli kauden ensimmäinen peli, joka pelattiin tekonurmella)
- väsymys: loukkaantumisia sattuu eniten toisella puoliajalla tai viimeisessä erässä lajista riippuen (ristiside rusahti kolmannella neljänneksellä, eli pelin loppupuolella; pelipäivä oli helteinen, ja olin kentällä lähes jatkuvasti).

Ja eikun arvuuttelemaan.