Ekat päivät

1. päivä

Heräsin jo aikaisin aamulla, kun poikaystävä lähti töihin. Jalassa ei ollut vieläkään särkyjä, mutta otin hoitajan ohjeesta aamulääkkeen, yhden Arcoxian, ja kyytipojaksi banaanin.

Jalka oli edelleen kääreissä jalkapöydästä puoleen reiteen asti. Siteen sai ottaa pois vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Haavalaput saa ottaa kahden vuorokauden päästä, ja haavoja saa kastella kolmen vuorokauden kuluttua leikkauksesta.

Leikkaamaton vs. leikattu polvi.

Uskaltauduin käärimään siteen pois aamupäivällä. Siteen alla odotti punertava, läikikäs ja paksu pötkylä. Jalka on niin turvonnut, ettei polvea erota suorasta pötkylästä. Polvilumpio on hyvässä jemmassa turvotuksen alla. Nestettä on myös pohkeessa ja sääreessä. Jalan vaaleanpunaisuus johtuu leikkaussalissa käytetystä pesunesteestä. Väri lähtee kuulemma ajan kanssa pesu kerrallaan. Vaaleat jäljet ovat teipeistä, jotka olivat jalassani leikkauksen ajan. Niihin kohtiin vaaleanpunaista pesunestettä ei tarttunut.

Inhottavimmalta tuntuu säären etuosa suuresta haavasta oikealle päin. Iho on täysin tunnoton noin reilusti yli kämmenen kokoiselta alueelta. Soitin illalla heräämöön päivystävälle sairaanhoitajalle ja kysyin vaaleanpunaisesta väristä ja tunnottomuudesta. Molemmat ovat kuulemma normaaleja asioita. Silti ihon tunnottomuus painaa mieltä. Palautuukohan tunto vielä joskus jalkaan? Lueskelin netistä juttuja, ja kuulemma leikkauksessa ihon tuntohermoja voi tuhoutua. Siitä en tiedä, palautuuko tunto vai jos palautuu, niin milloin. Ei tunnu kovin hyvältä, että iho on täysin puutunut.

Ohjeiden mukaan otin aamuisen Arcoxian päälle tarpeen mukaan Panacodia. Ensimmäisen Panacodin otin iltapäivällä, kun suurinta haavaa alkoi särkeä. Toinen Panacod solahti suuhun illalla samanlaisen säryn takia. Muuten jalka on aika lailla kivuton, kun makaan paikoillani. Kun nousen seisomaan keppien varaan, isoa haavaa alkaa välittömästi särkeä ja koko jalkaa jomottaa. Tuntuu siltä kuin nesteet pakkautuisivat sääreen ja pohkeeseen, ja niin ne varmasti tekevätkin. Pidin kylmä- ja hernepusseja polven päällä useita kertoja pitkin päivää.

Eilen leikkauksen jälkeen jalka tuntui taipuvan laitteessa nätisti suoraksi ja 90 asteen koukkuun. Tuo tunne on nyt kaikonnut. Jalka on raskas pökkelö, jolle ei tee mieli antaa kävellessä painoa. Olen kävellyt vain pakolliset matkat, vessaan ja jääkaapille.

Ohjeiden mukaan polvea pitäisi jumpata 2–5 kertaa päivässä. Pidin tänään kolme jumppatuokiota. Liikkeitä on viisi, ja toistin jokaista 20 kertaa. Jalka ei suoristu täysin 0-kulmaan, mutta tein liikkeet muuten parhaani mukaan. Yhteen jumppatuokioon kuluu noin 20 minuuttia.

Lisäksi tein samaa ojennus-koukistusliikettä, jota laite pumppasi eilen leikkauksen jälkeen heräämössä. Asetin jalkapohjani seinää vasten ja nostin itseni hieman irti lattiasta käsieni varaan. Liikutin itseäni rauhallisesti pois seinästä, jolloin jalka suoristui, ja kohti seinää, jolloin annoin jalan mennä rentona lähellä 90-asteen kulmaan.

Kun olen pitkään paikoillani sängyssä, polvi jäykistyy selvästi. Ilokseni huomasin, että jumppaliikkeet auttavat heti! Poikaystäväni otti kuvat jalkani liikkuvuudesta ennen ja jälkeen iltajumpan. Jumpan jälkeen polvi suoristui huomattavasti paremmin kuin ennen jumppaa. Samoin polvi koukistui noin 90 asteen kulmaan, kun ennen jumppaa, makoilun jälkeen, polvi koukistui selvästi vähemmän.

Vasemmalla olevat kuvat ennen jumppaa, makoilemisen jälkeen.
Oikealla olevat kuvat jumpan jälkeen. Kyllä on vetreä polvi!

Kuten arvata saattaa, päivä oli varsin tylsä. Tunnit kuluivat patjalla lattialla maatessa, jalka reilusti koholla tyynyjen päällä. Telkkaria, nettiä, kännykkää, telkkaria, nettiä… Aika mateli ja perse puutui. Kuntoutus vaatii kuulemma kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa, joka minulta loppui kesken heti ensimmäisenä kuntoutuspäivänä. Itku pääsi illalla, kun polvi tuntui kipeältä, eikä jumppaliikkeistä meinannut tulla mitään. Jos huomenna paremmalla onnella.

Yötä vasten otin jälleen Oxycontinin. Pari tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen kävin nukkumaan. Ehdin torkkua ja nukahtaakin, kunnes tunti myöhemmin havahduin älyttömään särkyyn polvessa, erityisesti suuren haavan kohdilla. Purin hammasta hetken ja hämmästelin, eikö Oxycontininkin pitäisi purra. Kipu ei helpottanut, joten hörppäsin Panacodin alas. Lääke auttoi, ja nukuin loppuyön kivuitta.

Päivän jumpat: 3 kertaa

Päivän lääkkeet: 1x Arcoxia, 3x Panacod, 1x Oxycontin

2. päivä

Heräsin taas poikaystävän lähtiessä töihin ja otin heti alle yhden Arcoxin. Jatkoin unia ja heräsin lopulta niinkin myöhään kuin puoli kymmeneltä.

Herättyäni poistin haavalaput. Suurimmassa haavassa on kuusi metallista hakasta, polven tähystysrei'issä yksi ja kaksi sekä reiden haavassa yksi. Iso haava näyttää ihan rypytetyltä karjalanpiirakan reunalta. Etenkin suuri haava monine hakasineen näytti niin ällöttävältä, että peitin haavan samantien uudella haavalapulla. Yhh. Taisi tosiaan leikkauksessa olla aika rentoutunut olo, kun pystyin katsomaan leikkausta ilman mitään ällötyksiä. Nyt pelkästään metallihakasten katsominen tekee pahaa.

Tänään oli eiliseen verrattuna helpompi päivä. Iltapäivällä minulla oli todella huono, oksettava olo, ja pelkäsin oikeasti oksentavani, mutta onneksi huonovointisuus meni lopulta ohi. Kipulääkettä en tarvinnut aamun jälkeen. Vain yötä vasten otin Oxycontinin.

Se, että en tarvitse kipulääkettä, ei tarkoita sitä, etteikö jalka olisi hieman kipeä. Tietenkin oikea jalka tuntuu erilaiselta kuin vasen. Jomotus, "outo tunne", miten sitä kuvailisi… Kyllä turvonneen ja leikatun jalan tuntee, mutta kova särky tai kipu on asia erikseen. Tänään kovaa kipua ei ollut.

Takareisi, josta jänteet leikattiin, muistuttelee välillä itsestään. Takareidessä ja pohkeen yläosassa juilii, jos satun jännittämään lihaksia tietyllä tavalla. Myöskään vessanpöntöllä en voi istua paino jaettuna tasaisesti molemmille kankuille, vaan minun on istuttava kenollaan reilusti vasemman jalan puolella. Oikea takareisi on vähän hellänä.

Mustelmia ei ole vielä ilmaantunut. Keskiosa säärestä, sisäpuolelta, näyttää tummuneen hieman. Siihen taitaa alkaa tulla mustelmaa.

Ensimmäisiä kuntoutusliikkeitä. Alareunan liikkeet ovat
haastavia: jalka nousee juuri ja juuri irti lattiasta.

Olen kävellyt eilen ja tänään hyvin vähän. Yksiössäni ei voi noin muutenkaan harrastaa maratoneja, ja vielä vähemmän nyt, kun muuttolaatikoita on siellä sun täällä. Jalkaan tulee inhottava, pakottava tunne, kun nousen seisomaan. Nesteet ne kai siellä liikkuvat. Tekisi mieli kokeilla kävelyä keppien kanssa ulkona huomenna. Nyt jalalle varaaminen tekee kipeää, mutta ehkä pidempi kävelylenkki vetreyttäisi jälleen kerran polvea, laittaisi nesteen kunnolla liikkeelle ja kävely muuttuisikin helpommaksi.

Seisominen ei tuntunut tänään muutenkaan hyvältä ajatukselta. Seurasin tänään seisaaltaan vierestä, kun siskoni tuli tekemään luokseni salaattia. Ehdin olla pystyasennossa ehkä kymmenisen minuuttia, kun istahdin alas patjalle – ja kas, verta! Toisesta tähystysreiästä pursusi hieman verta. Vuoto tyrehtyi onneksi heti ennen kuin ehti alkaakaan. Soitin silti varmuuden vuoksi jälleen Kampin heräämöön. Hoitaja vakuutteli, ettei verenvuodosta kannata huolestua. On kuulemma ihan normaalia, että haava saattaa tihkua verta.

Loput kuntoutusliikkeet. Jumpan helpoimmat, mutta
ehkä hapottavimmat liikkeet.

Vaikka päivä oli eilistä parempi, olin laiskempi. Pidin polvella kylmää vain muutaman kerran. Toisaalta en tuntenut kylmähoidolle jomottavaa tarvetta. Laiskottelin parin elokuvan ja tv-sarjan ääressä ja jumppasin ensimmäisen kerran vasta illalla. Omatunto kolkutti ja halusin tehdä toisen jumpan, joten jumppailin uudestaan vain reilun tunnin tauon jälkeen.

Jälleen huomasin, miten venyttely ja jalan käyttäminen vetreyttää polvea. Polvi koukistuu ja suoristuu selvästi paremmin jumpan jälkeen. Vaikein liike on suoran jalan nostaminen lattialta kohti kattoa. Liikkeessä täytyy jännittää etureittä, eikä lihas tunnu toimivan. Pallopolvi, eli nesteet, tuntuu hankaloittavan liikettä kaikista eniten.

Päivän jumpat: 2 kertaa

Päivän lääkkeet: 1x Arcoxia, 1x Oxycontin