Ensimmäinen viikko lyhyesti pakettiin

6. päivä

Otin takaisin edellisten päivien huhkimisen: makasin koko päivän. Lepuutin jalkaa koholla ja pidin polven päällä kylmäpusseja.

Jumppasin pari kertaa. Polvi taipuu taas paremmin ja kestää painoa, kun sille varaa kävellessä.

Polven ääriasennot. Vasemmalla 1 päivä,
oikealla 6 päivää leikkauksen jälkeen.

Pallopolvi pienee pikkuhiljaa. Haalea
mustelma sääressä on muuttunut
suureksi keltaiseksi läikäksi.

Koska Oxycontinit loppuivat, otin yötä vasten Panacodin.

Päivän lääkkeet: 1x Arcoxia, 1x Panacod
Päivän jumpat: 2 kertaa

Sähköiskuja sääressä ja muuttolaatikoita

4. päivä, iltapäivällä kirjoitettua

Muuttopäivä! Aamupalaksi Arcoxiaa.

Tänään mietin, millaisia ensimmäiset päivät ovat olleet. Loppujen lopuksi jalka ei ole ollut niin kipeä kuin mitä pahimmillaan pelkäsin etukäteen. Tokihan täytyy muistaa, että otan rutiininomaisesti aamuisin ja iltaisin vahvat kipulääkkeet. Ilman niitä polvea voisi särkeäkin.

Käveleminen on hankalaa, enkä pystyisi siihen ilman kävelykeppejä. Välillä hypin vasemmalla jalalla eteenpäin lyhyitä matkoja ja yritän varata oikealle jalalle, mutta ei se pidä. Syy voi olla osin omassa uskaltamattomuudessa. Toisaalta jalka on niin pökkelö ja jäykkä, ettei rento ja taipuva askel nyt vaan suju tässä tilassa.

Nyt edellisiin päiviin verrattuna jalkaan on tullut yksi todella inhottava ja kipeä muutos: tuikkiva ja pistelevä hermosärky säären etuosassa! Auh! Kirjoitinkin siitä jo eilen. Tänään kipua on ollut useammin ja reilummalla kädellä kuin eilen. En osaa sanoa, vaikuttaako seisominen kivun yltymiseen. Ensimmäinen kipukohtaus tuli aamupäivällä, kun seisoin ja istuin tänään kylpyhuoneessa meikkaamassa. Kestin pistelyä jonkin aikaa, mutta pian meikkaussessio piti keskeyttää, kun pistely yltyi miltei kyyneliksi. Ryntäsin keppien kanssa pois kylppäristä, nappasin matkalla pakastimesta kylmäpussin ja rojahdin patjalle. Ajatuksena kylmän pitäminen säären päällä tuntuu hyvältä, mutta ei se hetkessä tehoa, enkä tiedä, onko sillä tehoa lainkaan. Noin 45 minuutin makoilun jälkeen huomasin, että kipu oli hälvennyt. Ja se siis sattuu… Pistelee, kirvelee, tuikkii, jomottaa. Säären koskettaminen ei tunnu hyvältä eikä helpota. Toivottavasti pistely ei kiusaa enää kauaa.

Googlailin leikkauksen jälkeisestä puutuneisuudesta, ihon tunnottomuudesta, pistelystä, tuikkivasta kivusta iholla jne. Se käden kokoinen tunnoton alue suurimman leikkaushaavan vieressä liittynee hoitajankin mukaan hermovaurioihin. Ihon leikkaaminen veitsellä ei ole ihan normaalia. Tunnon pitäisi kuulemma palautua, mutta odotusajasta ei ole mitään hajua. Hermosärky ja pistely tuntevan ihon kohdalla, siis tunnottoman ihoalueen alapuolella, on uusi juttu. Täällä joku eturistisideleikkauksessa ollut kuvailee kipujaan jalassa. Tuo pistelevä kipu jalassa kuulostaa juuri samalta, mitä minä tunnen. Myös täällä erilaisissa leikkauksissa olleet kertovat hermokivuistaan.

Odottelen edelleen jalan mustumista. Vai olisikohan mustelmien pitänyt jo tulla, jos ovat tullakseen? Keskellä säärtä, sisäpuolella, on haalea mustelma, jonka huomasin ekan kerran kai toissapäivänä. Mustelma näkyy lähinnä ihokarvojen kohdalla tummina pisteinä.

Takareiteen juilii edelleen välillä inhottavasti. Vessanpöntöllä istun vasemman jalan päällä oikean vain koskettaessa reunaa. Sama juttu oli eilen, kun kömmin ensimmäistä kertaa autoon. Tömpsähdin etupenkille, jonka reuna painoikin kipeästi takareiteen. Ei muuta kuin äkkiä irvistäen ylös ja uusi, pehmeämpi laskeutumisyritys.

Illalla

Lepäilin aika lailla koko ajan sängyssä iltaneljään asti. Muuttopuuhat kestivät neljä tuntia. Kaikki tavarat oli kiikutettu uuteen asuntoon iltakahdeksalta. Minä en kiikutellut muita tavaroita kuin keppejä – enkä välillä edes niitä.

Ja ai käveleminenkö hankalaa? Ehdin ajatella vielä tänään aamulla, että kepeistä luopuminen reilun viikon kuluttua tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Tänään linkutin menemään kuitenkin pitkään ilman keppejä! Ja se oli kivutonta ja melko ketterää (tästä voi olla moni eri mieltä, mutta vertaankin tilanne alkuviikkoon)! Tajusin, että polvi on ottanut muutamassa päivässä harppauksen eteenpäin toipumisen tiellään. Ei muuten ollut kävely näin helppoa tiistaina tai keskiviikkona!

Keppien kanssa on ärsyttävää kävellä lyhyitä matkoja, pienessä asunnossa ja muuttolaatikoiden keskellä. Jos pysähdyn, kepit pitää asetella joka kerta johonkin nojaamaan, ja silti ne kaatuilevat usein. Ilman keppejä liikkuminen on välillä vetreää, välillä ei. Jos on liikkunut jo jonkin aikaa, polvi vetreytyy ja liikkuminen on helpompaa. Jos taas esimerkiksi istuu tai seisoo pitkään paikoillaan, kepeittä käveleminen muuttuu tönköksi ja hankalaksi. Tänään oli vetreä olo.

Otin Panacodin hieman ennen muuttopuuhien alkamista varmuuden vuoksi, jos hermokipuilu palaa. Ei palannut. Välillä jalkaa pakotti tavalliseen tapaan, kun oli pitkään ollut pystyssä.

Jumppasin päivällä kerran. Muuttopuuhista ja kävelystä olikin loppupäivälle tarpeeksi jumppailua. Kyllä teki gutaa rojahtaa myöhään illalla sängylle jalka koholla! Illan mittaan purin hammasta ja tsemppasin itseäni tyhjentäessäni muuttolaatikoita ja -kasseja, kun jalkaa alkoi jomottaa. Palkitsin itseni laatikko laatikon jälkeen lepotauolle ja jalan kohottamisella.

Olen muuten saanut tällä viikolla iltaisin todella hyvin unta. Aamuisin en muista, että olisin joutunut odottamaan nukahtamista. Onko syynä yleinen väsymys vai onko Oxycontinilla sormensa pelissä?

Päivän jumpat: 1 kerran + muuttopuuhat

Päivän lääkkeet: 1x Acroxia, 1x Panacod, 1x Oxycontin

5. päivä

Tämä ja eilinen päivä ovat kaukana alkuviikon makoilusta. On tullut seisottua, puuhattua, liikuttua ja könkättyä. Tänään jälleen autokyytiä seuraavaan paikkaan odotellessani ajattelin, että nyt on rauhoituttava. Kaverini, jolla oli sama leikkaus muutama kuukausi sitten, kertoi lääkärinsä sanoneen, että siirrännäisen tottumista uuteen ympäristöön hidastaa se, jos uudessa ympäristössä, polvessa, on koko ajan nestettä. Turvotus on siis saatava parhain mahdollisin keinoin nopeasti laskemaan. En halua omalla malttamattomuudellani häiritä polven toipumista, joten nyt on suosiolla painettava peppu penkkiin seuraavina päivinä ja kenties viikkoina. Kaverin vinkki oli, että aina, kun olen kotona, jalka koholle ja kylmäksi, mutta elä muutakin elämää. Tänä viikonloppuna on nähty elämää, joten nyt on taas aika kohon ja kylmän.

Kaverillani oli muuten ollut myös tunnottomuutta ja hermosärkyä jalassa. Ortopedi oli vastannut hänelle, että puutuneisuus on normaalia. Polven pinnalliset hermot ovat puuduksissa. Tunnottoman alueen pitäisi supistua ja hävitä noin 3–4 kuukauden sisällä.

Kävely, siis könkkääminen, ilman keppejä sujui taas eilistä päivää paremmin. Uskomatonta! Nopeasti polvi vetreytyy – vaikka oikeastihan tässä ollaan kaukana vetreästä. Leikkauksen jälkeen vetreys on saanut uuden asteikkonsa. Kävelen uudessa kodissa välimatkat huoneesta toiseen oikeastaan koko ajan ilman keppejä. Ulkona keppien kanssa on sujuvampaa ja turvallisempaa kävellä pidempiä matkoja. Siellä kepeistä en vielä tohtisi enkä uskaltaisikaan luopua.

Välillä kyllä, kun on pitkään ollut pystyssä ja könkännyt menemään, jalka alkaa huutaa lepoa. Paineen tunne, jomotus… Koho ja kylmä vaan tuntuvat niiiiin hyvältä. Ahhh.

Polvijumppa oli tänään niin helppoa, että naurattaa. Jaksan ja pystyn nostamaan suoraa jalkaa paljon paremmin kuin esimerkiksi alkuviikosta. Jos olen ollut pitkään paikoillaan, jalka tuntuu jäykältä. Jos olen aikeissa nousta ylös, saatan auttaa jalkaa nostamalla sitä kädellä. Alkuviikosta jalkaa piti nostaa käsivoimalla oikeastaan joka kerta (tosin aika vähän ylipäätään nousin sängystä mihinkään, joten jalkaakaan ei tarvinnut liikutella). En osaa sanoa, onko turvotus laskenut, mutta reisilihas tuntuu toimivan päivä päivältä paremmin. Jumppasarjan inholiikkeeni, suoran jalan nostaminen ilmaan lattialta, oli tänään illalla – hah – niin helppoa! Jes, jes, jes! En saa tietenkään suoristettua jalkaa ihan nollakulmaan, mutta ”minun suorasta” jalkaa oli kepeä nostaa.

Alkuviikosta jalkahan ei meinannut nousta millään. Tuijotin liikkumatonta jalkaa, vaikka mielessäni jännitin lihaksia ja nostin jalkaa raivokkaasti kohti kattoa. Purin hammasta ja kyyneleet nousivat silmään, kun jalka ei totellut. Pienen viiveen jälkeen jalka nousi täristen muutaman sentin ilmasta. ”Jes.” Tänään nostelin jalkaa vaivatta ilmaan. Koukusta suoraksi -liikkeeseen laitoin polvitaipeen alle tavanomaisen tyynyn sijaan jefupallon, joka osoittautui erinomaiseksi kuntoutusvälineeksi.

Käsittämätöntä, miten nopeasti toipumisen huomaa. Pientähän tämä on vielä, mutta onpahan kuitenkin! Jatkuukohan toipuminen tästäkin eteenpäin joka päivä vai tuleekohan joinakin päivinä takkiin ja takapakkia?

Yksi murheenkryyni minulla on: reiden yksitikkinen haava. Muut haavat näyttävät todella siisteiltä. Ihossa kulkee ohut viiva, jonka päällä on metallisia hakasia. Ikävä kyllä reiden haavalla ei mene niin hyvin. Haavan ympäristö on punertava, ja ihan kuin sieltä olisi tullut mätääkin. Ei pahasti tulehtunut, mutta hieman, siltä se näyttää. Täytyy soittaa hoitajalle tai lääkärille ja kysyä, voinko tehdä asialle mitään. Etenkin, koska haava on tatuoinnin sisällä, toivoisin, että arvesta tulisi siisti ja oikein pieni.

Otin Panacodin iltapäivällä taas vain varmuuden vuoksi, kun olin lähdössä autoajelulle ja syntymäpäiväkahveille. Otin illalla viimeisen Oxycontinin. Olen ottanut Oxycontinin muina iltoina juuri ennen nukkumaanmenoa, mutta tänään aikaistin sen ottamista muutamalla tunnilla. Halusin testata, tuntuuko lääke päässä ja huippaako se. Odotin, mutta en tuntenut yhtään mitään missään. Voiko kolmiolääkkeisiin ja noinkin vahvoihin kipulääkkeisiin kuin opiaattiin tottua muutaman päivän käytön jälkeen? Maanantaina sairaalassa lääkkeet kyllä todellakin tuntuivat päässä.

Jossain vaiheessa olisi kai hyvä alkaa kokeilla arkea ilman rutiinilääkkeitä ja jättää myös aamuinen Acroxia pois. En saanut mitään ohjeita enkä tajunnut itsekään kysyä, kuinka pitkään minun täytyy napsia kipulääkkeitä. Sitäkin voisi kysäistä.

Päivän jumpat: 1 kerran + muuttopuuhat

Päivän lääkkeet: 1x Acroxia, 1x Panacod, 1x Oxycontin

Makoilu jatkuu

3. päivä

Aamulla herättyäni huljautin taas yhden Arcoxian alas kurkusta.

Kävin ensimmäistä kertaa sitten maanantai-illan haukkaamassa happea ulkona. Pakkasin reppuun mainoslehtiä ja kävin kippaamassa ne ulkoroskikseen. Kolmannesta kerroksesta köpötteliminen alas rappusia pitkin ei ole kivaa. Sitä vastoin se on hidasta, hikistä ja jäykkää. Ja ylös nousemisessa sama homma.

Tänään, kolme vuorokautta leikkauksen jälkeen, sain kastella myös haavat. Juhlin tätä virstanpylvästä käymällä suihkussa. Suihkussa seisoin lähinnä vasemman jalan varassa. Tuoli olisi kova juttu.

Päivä oli aika hoppuinen, enkä jumpannut kuin kerran (huomenna täytyy jumpata enemmän!). Pitäähän sitä makoillakin… Liikuin kyllä muuten, joten ehkä kävelyssä oli jumppailua kerrakseen. Hoidin pitkään asioita puhelimessa ja netissä. Viimeistelin muun muassa Kelan sairauspäivärahahakemuksen. Haen sairauspäivärahaa, sillä syksyn yliopisto-opiskelut jäävät minulta kokonaan välistä. Kurssit, jotka minun pitäisi suorittaa, alkavat kaikki nyt ekassa periodissa. Kuuden viikon sairasloman jälkeen ei ole enää mitään asiaa hypätä kelkkaan kesken kaiken. Opintotukikuukausien kuluttaminen ei houkuttele, joten siksi sairauspäiväraha passaisi.

Polveen ei ole juuri särkenyt tänäänkään. Olin tänään huomattavasti aikaisempia päiviä enemmän pystyasennossa. Ehkä siitä johtui ihmeellinen kipu ja pistely säären ihossa. Kohta, jossa nipistely ja kirvely tuntui, on tuntevaa ihoa. Tunnoton kohta on ylempänä. Kummallista. Otin kipuun yhden Panacodin, joka ehkä auttoi, ehkä ei. Hetkeä myöhemmin, kun kävelin ensimmäistä kertaa keppien kanssa pidemmän aikaa ulkona ja uudessa asunnossa, ihon pistely ja kipuili jatkui. Hoidin outoa kipua kotona kylmäpussilla ja kohoasennolla.

Silloin, kun en ole ollut pystyssä, olen vain maannut patjalla jalka koko ajan kohoasennossa. Myös öisin nukun selälläni jalka tyynyjen päällä. Epämiellyttävä nukkuma-asento on osoittaunut epäilyistä huolimatta siedettäväksi ja nukuttavaksi. Tänään katsoin tv-sarjaa, yhden leffan, surffailin netissä ja neuloin villasukkia. Käkäkä.

Huomenna pitäisi muuttaa nykyisestä kodista uuteen. En voi tietenkään kantaa tavaroita, mutta kuten muuttoapulaisille, myös minulle päivä tarkoittaa pystyasentoa ja kävelyä. Tämän päivän kävelyn perusteella sekin voi olla liikaa.

Otin jälleen yhden Oxycontinin ennen nukkumaanmenoa.

Päivän jumpat: 1 kerran
Päivän lääkkeet: 1x Arcoxia, 1x Panacod, 1x Oxycontin.

Ekat päivät

1. päivä

Heräsin jo aikaisin aamulla, kun poikaystävä lähti töihin. Jalassa ei ollut vieläkään särkyjä, mutta otin hoitajan ohjeesta aamulääkkeen, yhden Arcoxian, ja kyytipojaksi banaanin.

Jalka oli edelleen kääreissä jalkapöydästä puoleen reiteen asti. Siteen sai ottaa pois vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Haavalaput saa ottaa kahden vuorokauden päästä, ja haavoja saa kastella kolmen vuorokauden kuluttua leikkauksesta.

Leikkaamaton vs. leikattu polvi.

Uskaltauduin käärimään siteen pois aamupäivällä. Siteen alla odotti punertava, läikikäs ja paksu pötkylä. Jalka on niin turvonnut, ettei polvea erota suorasta pötkylästä. Polvilumpio on hyvässä jemmassa turvotuksen alla. Nestettä on myös pohkeessa ja sääreessä. Jalan vaaleanpunaisuus johtuu leikkaussalissa käytetystä pesunesteestä. Väri lähtee kuulemma ajan kanssa pesu kerrallaan. Vaaleat jäljet ovat teipeistä, jotka olivat jalassani leikkauksen ajan. Niihin kohtiin vaaleanpunaista pesunestettä ei tarttunut.

Inhottavimmalta tuntuu säären etuosa suuresta haavasta oikealle päin. Iho on täysin tunnoton noin reilusti yli kämmenen kokoiselta alueelta. Soitin illalla heräämöön päivystävälle sairaanhoitajalle ja kysyin vaaleanpunaisesta väristä ja tunnottomuudesta. Molemmat ovat kuulemma normaaleja asioita. Silti ihon tunnottomuus painaa mieltä. Palautuukohan tunto vielä joskus jalkaan? Lueskelin netistä juttuja, ja kuulemma leikkauksessa ihon tuntohermoja voi tuhoutua. Siitä en tiedä, palautuuko tunto vai jos palautuu, niin milloin. Ei tunnu kovin hyvältä, että iho on täysin puutunut.

Ohjeiden mukaan otin aamuisen Arcoxian päälle tarpeen mukaan Panacodia. Ensimmäisen Panacodin otin iltapäivällä, kun suurinta haavaa alkoi särkeä. Toinen Panacod solahti suuhun illalla samanlaisen säryn takia. Muuten jalka on aika lailla kivuton, kun makaan paikoillani. Kun nousen seisomaan keppien varaan, isoa haavaa alkaa välittömästi särkeä ja koko jalkaa jomottaa. Tuntuu siltä kuin nesteet pakkautuisivat sääreen ja pohkeeseen, ja niin ne varmasti tekevätkin. Pidin kylmä- ja hernepusseja polven päällä useita kertoja pitkin päivää.

Eilen leikkauksen jälkeen jalka tuntui taipuvan laitteessa nätisti suoraksi ja 90 asteen koukkuun. Tuo tunne on nyt kaikonnut. Jalka on raskas pökkelö, jolle ei tee mieli antaa kävellessä painoa. Olen kävellyt vain pakolliset matkat, vessaan ja jääkaapille.

Ohjeiden mukaan polvea pitäisi jumpata 2–5 kertaa päivässä. Pidin tänään kolme jumppatuokiota. Liikkeitä on viisi, ja toistin jokaista 20 kertaa. Jalka ei suoristu täysin 0-kulmaan, mutta tein liikkeet muuten parhaani mukaan. Yhteen jumppatuokioon kuluu noin 20 minuuttia.

Lisäksi tein samaa ojennus-koukistusliikettä, jota laite pumppasi eilen leikkauksen jälkeen heräämössä. Asetin jalkapohjani seinää vasten ja nostin itseni hieman irti lattiasta käsieni varaan. Liikutin itseäni rauhallisesti pois seinästä, jolloin jalka suoristui, ja kohti seinää, jolloin annoin jalan mennä rentona lähellä 90-asteen kulmaan.

Kun olen pitkään paikoillani sängyssä, polvi jäykistyy selvästi. Ilokseni huomasin, että jumppaliikkeet auttavat heti! Poikaystäväni otti kuvat jalkani liikkuvuudesta ennen ja jälkeen iltajumpan. Jumpan jälkeen polvi suoristui huomattavasti paremmin kuin ennen jumppaa. Samoin polvi koukistui noin 90 asteen kulmaan, kun ennen jumppaa, makoilun jälkeen, polvi koukistui selvästi vähemmän.

Vasemmalla olevat kuvat ennen jumppaa, makoilemisen jälkeen.
Oikealla olevat kuvat jumpan jälkeen. Kyllä on vetreä polvi!

Kuten arvata saattaa, päivä oli varsin tylsä. Tunnit kuluivat patjalla lattialla maatessa, jalka reilusti koholla tyynyjen päällä. Telkkaria, nettiä, kännykkää, telkkaria, nettiä… Aika mateli ja perse puutui. Kuntoutus vaatii kuulemma kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa, joka minulta loppui kesken heti ensimmäisenä kuntoutuspäivänä. Itku pääsi illalla, kun polvi tuntui kipeältä, eikä jumppaliikkeistä meinannut tulla mitään. Jos huomenna paremmalla onnella.

Yötä vasten otin jälleen Oxycontinin. Pari tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen kävin nukkumaan. Ehdin torkkua ja nukahtaakin, kunnes tunti myöhemmin havahduin älyttömään särkyyn polvessa, erityisesti suuren haavan kohdilla. Purin hammasta hetken ja hämmästelin, eikö Oxycontininkin pitäisi purra. Kipu ei helpottanut, joten hörppäsin Panacodin alas. Lääke auttoi, ja nukuin loppuyön kivuitta.

Päivän jumpat: 3 kertaa

Päivän lääkkeet: 1x Arcoxia, 3x Panacod, 1x Oxycontin

2. päivä

Heräsin taas poikaystävän lähtiessä töihin ja otin heti alle yhden Arcoxin. Jatkoin unia ja heräsin lopulta niinkin myöhään kuin puoli kymmeneltä.

Herättyäni poistin haavalaput. Suurimmassa haavassa on kuusi metallista hakasta, polven tähystysrei'issä yksi ja kaksi sekä reiden haavassa yksi. Iso haava näyttää ihan rypytetyltä karjalanpiirakan reunalta. Etenkin suuri haava monine hakasineen näytti niin ällöttävältä, että peitin haavan samantien uudella haavalapulla. Yhh. Taisi tosiaan leikkauksessa olla aika rentoutunut olo, kun pystyin katsomaan leikkausta ilman mitään ällötyksiä. Nyt pelkästään metallihakasten katsominen tekee pahaa.

Tänään oli eiliseen verrattuna helpompi päivä. Iltapäivällä minulla oli todella huono, oksettava olo, ja pelkäsin oikeasti oksentavani, mutta onneksi huonovointisuus meni lopulta ohi. Kipulääkettä en tarvinnut aamun jälkeen. Vain yötä vasten otin Oxycontinin.

Se, että en tarvitse kipulääkettä, ei tarkoita sitä, etteikö jalka olisi hieman kipeä. Tietenkin oikea jalka tuntuu erilaiselta kuin vasen. Jomotus, "outo tunne", miten sitä kuvailisi… Kyllä turvonneen ja leikatun jalan tuntee, mutta kova särky tai kipu on asia erikseen. Tänään kovaa kipua ei ollut.

Takareisi, josta jänteet leikattiin, muistuttelee välillä itsestään. Takareidessä ja pohkeen yläosassa juilii, jos satun jännittämään lihaksia tietyllä tavalla. Myöskään vessanpöntöllä en voi istua paino jaettuna tasaisesti molemmille kankuille, vaan minun on istuttava kenollaan reilusti vasemman jalan puolella. Oikea takareisi on vähän hellänä.

Mustelmia ei ole vielä ilmaantunut. Keskiosa säärestä, sisäpuolelta, näyttää tummuneen hieman. Siihen taitaa alkaa tulla mustelmaa.

Ensimmäisiä kuntoutusliikkeitä. Alareunan liikkeet ovat
haastavia: jalka nousee juuri ja juuri irti lattiasta.

Olen kävellyt eilen ja tänään hyvin vähän. Yksiössäni ei voi noin muutenkaan harrastaa maratoneja, ja vielä vähemmän nyt, kun muuttolaatikoita on siellä sun täällä. Jalkaan tulee inhottava, pakottava tunne, kun nousen seisomaan. Nesteet ne kai siellä liikkuvat. Tekisi mieli kokeilla kävelyä keppien kanssa ulkona huomenna. Nyt jalalle varaaminen tekee kipeää, mutta ehkä pidempi kävelylenkki vetreyttäisi jälleen kerran polvea, laittaisi nesteen kunnolla liikkeelle ja kävely muuttuisikin helpommaksi.

Seisominen ei tuntunut tänään muutenkaan hyvältä ajatukselta. Seurasin tänään seisaaltaan vierestä, kun siskoni tuli tekemään luokseni salaattia. Ehdin olla pystyasennossa ehkä kymmenisen minuuttia, kun istahdin alas patjalle – ja kas, verta! Toisesta tähystysreiästä pursusi hieman verta. Vuoto tyrehtyi onneksi heti ennen kuin ehti alkaakaan. Soitin silti varmuuden vuoksi jälleen Kampin heräämöön. Hoitaja vakuutteli, ettei verenvuodosta kannata huolestua. On kuulemma ihan normaalia, että haava saattaa tihkua verta.

Loput kuntoutusliikkeet. Jumpan helpoimmat, mutta
ehkä hapottavimmat liikkeet.

Vaikka päivä oli eilistä parempi, olin laiskempi. Pidin polvella kylmää vain muutaman kerran. Toisaalta en tuntenut kylmähoidolle jomottavaa tarvetta. Laiskottelin parin elokuvan ja tv-sarjan ääressä ja jumppasin ensimmäisen kerran vasta illalla. Omatunto kolkutti ja halusin tehdä toisen jumpan, joten jumppailin uudestaan vain reilun tunnin tauon jälkeen.

Jälleen huomasin, miten venyttely ja jalan käyttäminen vetreyttää polvea. Polvi koukistuu ja suoristuu selvästi paremmin jumpan jälkeen. Vaikein liike on suoran jalan nostaminen lattialta kohti kattoa. Liikkeessä täytyy jännittää etureittä, eikä lihas tunnu toimivan. Pallopolvi, eli nesteet, tuntuu hankaloittavan liikettä kaikista eniten.

Päivän jumpat: 2 kertaa

Päivän lääkkeet: 1x Arcoxia, 1x Oxycontin

Leikkaus, operaatio, kursiminen jne.

Eturistiside operoitiin Terveystalossa, Kampissa maanantaina 22.9.

Ilmoittauduin klo 8.30, tuntia ennen leikkausta, vastaanotolle, jossa luovutin vakuutusyhtiön maksusitoumuspaperin eteenpäin. Kyllä hyvä urheiluvakuutus on vaan hyvä: minun ei ole tarvinnut maksaa koko hoitotouhusta senttiäkään. Jenkkifudis on kova laji, ja se kovuus tuntuu myös vakuutusmaksuissa. Vakuutusmaksut kuitenkin ovat pientä verrattuna siihen, mitä eturistisiteen operoiminen on maksanut ja tulee maksamaan vakuutusyhtiölle.

Leikkausosastolla jätin omat vaatteeni pukuhuoneeseen ja vaihdoin sairaalavaatteet päälleni. Juttelin aluksi fysioterapeutin kanssa ja vastasin polven nykyistä kuntoa kartoittavaan kyselyyn. Anestesialääkäri piipahti huoneessa ja suositteli selkäydinpuudutusta. Olin aikaisemmin ollut nukutuksen kannalla, mutta kääntynyt sittemmin puudutuksen puolelle. Hyväksyin anestesialääkärin tarjouksen. Heräämössä oman petini luona sairaanhoitaja kävi täyttämäni esitietolomakkeen läpi ja antoi ensimmäiset lääkkeet, muistaakseni Panacodia ja 10 mg Oxycontinia, eli opiaattia. Samalla tsekattiin verenpaine ja syke, joka pomppi sadan kieppeillä. Joo, jännitti.

Ennen leikkausta.

Kaksi leikkaussalin hoitajaa haki minut leikkaussaliin. Kävin makaamaan leikkauspöydälle. Hoitaja laittoi rintaani ja kylkeeni läpysköitä, joiden avulla sydämen toimintaani seurattiin. Myös mahaani laitettiin jokin suurempi tarra, mikä lie olikaan. Anestesiahoitaja laittoi kämmenselkääni kanyylin. Ei sattunut, hieman vain nipisti. Sain nestemäistä antibioottia ja ensimmäisen annoksen rauhoittavaa. Lääke humahti heti päähän, ja leikkausali alkoi huojua silmissäni. Minut autettiin istumaan, ja anestesialääkäri pisti spinaalipuudutuksen alaselkään. Sekään ei sattunut, jälleen vain nipisteli hetken. Makuuasennossa ollessani sain vielä kaksi annosta rauhoittavaa, sillä yläkroppani tärinää ei saatu ekalla annoksella kuriin. Lämmin peitto päälle ja avot. Eipä jännittänyt enää yhtään.

Jalkaani viillettiin yhteensä neljä viiltohaavaa: pisin pystysuoraan polven alle, aavistuksen säären sisäpuolelle ja kaksi tähystysreikää keskelle polvea. Neljäs, neulankokoinen reikä puhkoo reiteni 12 senttiä tähystysreikiän yläpuolella.

Lääkäri arvioi aikaisemmin, että leikkaus kestää 1–1,5 tuntia, mutta leikkaus vei vain 50 minuuttia. Seurasin koko leikkauksen omalta tv-näytöltä. Olin katsonut YouTubesta leikkausvideoita aikaisemmin varovasti, sillä niiden katseleminen tuntui pahalta. Rauhoittavat taisivat tehdä tehtävänsä, sillä nyt oman polven sisälle katsominen tuntui kerrassaan hyvältä ja mielenkiintoiselta. Leikkaava lääkäri esitteli minulle jopa takareidestä otettuja jänteitä. Olivat kuulemma oikein hyvät ja odotettua paksummat.

Puudutuksen häviämistä ei tarvinnut odotella kauaa. Leikkauksen aikana kokeilin kädellä, että puudutus nousi hieman navan yläpuolelle. Kun lääkäri napsautteli metallisilla hakasilla haavat umpeen, tunsin jo yläreidessä lämpimän tunteen: puudutus oli häviämässä. Anestesialääkäri kertoi myöhemmin heräämössä, että hän laittoi lyhytkestoisimman puudutuksen. Näin heräämössä ei tarvinnut odottaa tuntikausia tunnon palaamista jalkoihin.

Uuden eturistisiteen ei annettu laiskotella yhtään. Heräämössä jalkani sidottiin taivutuslaitteeseen. Laite taivutti jalkaa 0-kulmasta 90 asteen kulmaan hitaasti. Matka ääriasennosta toiseen kesti noin minuutin. Pumppaus oli siis todella rauhallista.

Taivutuslaitteessa, nollasta ysiinkymppiin.

Pötköttelin heräämössä omalla nurkkapaikallani klo 17.30 asti, leikkauksen jälkeen yhteensä siis noin 7 tuntia. Oloni oli heti leikkauksen jälkeen hyvä, eikä jalassa ollut mitään särkyä. Vahvat kipulääkkeet huimasivat päässä ja tekivät olosta höpön, ja torkahtelin pitkin päivää. Söin aamupalaa jo puolenpäivän aikaan, mitä sekä anestesia- että leikkaava lääkäri hämmästelivät. Ruoan jälkeen kävelin ensimmäisen kerran keppien kanssa hoitajien valvovien silmien alla. Nouseminen pystyasentoon huimasi päässä, ja nopeasti kävelylenkin jälkeen kipu valahti myös polveen. Polvea jomotti pari kolme kertaa päivän aikana, ja sain pyynnöstä heti särkylääkettä. Tunsin alkuillasta pahoivointia, johon sain välittömästi pahoinvointilääkettä. Sain päivän aikana niin montaa eri särkylääkettä eri muodoissa, että putosin laskuista ennen iltaa.

Sairaanhoitaja antoi mukaani kotiin kuusi tablettia Oxycontinia. Halusin testata kävelyä ja lähdin hakijani mukaan autosta apteekkiin hakemaan seuraavia päiviä varten reseptillä Panacodia ja Arcoxia. Jalka kiitti kävelystä jomotuksella. Illalla kotona ennen nukkumaanmenoa otin hoitajan neuvosta yhden Oxycontinin. Nukuin yön hyvin ja kivuttomasti. Jalka pötkötti koko yön tyynyjen päällä yläilmoissa.

Kun polvi poksahti

Tässä blogissa kerron oikean polveni eturistisiteestä, joka meni poikki ja joka myöhemmin operoitiin kuntoon.

Haluan kirjoittaa päiväkirjaa polven kuntoutumisesta ennen kaikkea itseäni varten. Näin voin myöhemmin palata siihen, mistä tilanteesta lähdinkään liikkeelle ja millainen taival polven saaminen kuntoon oli.

Voisin tallentaa kirjoitukset läppärilleni omien tiedostojeni syövereihin, mutta sen sijaan kirjoitan blogia. Olen lukenut paria polviblogia, ja niistä on ollut minulle apua ahmiessani tietoa kuntoutumisesta. Ei siis varmaankaan ole pahitteeksi, jos joku löytää blogini ja kokemuksieni jakamisesta on apua muille.

Mitä, missä ja miten?

Oikean polven eturistiside rusahti poikki 20.7. eli reilu kaksi kuukautta sitten. Pelaan – tai ehkä pelasin – amerikkalaista jalkapalloa, ja polvi sai kyytiä kauden viimeisessä ottelussa.

Juoksin pallo kainalossa kohti oikeaa laitaa. Lähestyin laitaa ja kaarsin vasemmalle vastustajan päätyä kohti. Vastustajajoukkueen puolustajia alkoi juosta minua päin, ja tein tavanomaisen vettä korvassa -väistöliikkeen – nopea painonsiirto oikealta jalalta vasemmalle. Siinä hetkessä, kun siirsin painon oikealle jalalle, polvi ei pysynytkään vauhdissa mukana. Ruks. Lopetin juoksemisen siihen paikkaan ja kaaduin maahan.

Tunsin polvessa selvän rusahduksen ja arvasin, että nyt kävi huonosti. Polveen sattui, mutta kentän laidalla kylmä helpotti kipua. Pystyin varaamaan jalalle hieman, vaikka se olikin kivuliasta. Muutaman tunnin bussimatkan jälkeen kotona kävelystä ei enää meinannut tulla enää mitään. Polvi turposi, eikä se juuri taipunut. Pötkötti vain suorana ja paksuna. Seuraavana päivänä könysin kävelykepeillä ortopedin vastaanotolle. Ortopedi totesi jo käsikopeloinnin perusteella, että eturistiside lienee poikki. Myöhemmin magneettikuvat sanoivat samaa.

Olin töistä kaksi viikkoa sairaslomalla. Vajaan viikon verran käytin keppejä. Tuolloin käveleminen helpottui päivä päivältä. Eron edellisen päivän nilkuttamiseen huomasi aina selvästi.

Arki polven kanssa ennen leikkausta sujui melko hyvin. Polvi palautui lähes ennalleen. Aivan suoraksi sitä en saanut ja turvotus ei laskenut kertakaan kokonaan. Esimerkiksi risti-istuntaa polvi ei kestänyt, puhumattakaan polvien päällä istumisesta. Polvi piti viimeisinä viikkoina ennen leikkausta mahdotonta rutinaa ja nitinää. Tein jalkatreenejä ja erilaisia kyykkyjä lähinnä omalla painolla, mutta muutaman kerran myös pienien käsipainojen kanssa. Käveleminen onnistui ongelmitta, sillä vajautta suoristamisessa oli vain muutaman asteen verran.

Leikkaus sovittiin 9 viikon päähän tapaturmasta, sillä halusin päästä leikkausta ennen ulkomaanmatkalle syyskuussa. Leikkaus alla reissusta tuskin olisi tullut mitään.

Miksi?

Miksi polveni eturistiside repesi? Sitä voi vain arvailla. Olen tehnyt treeneissä ja peleissä väistöliikettä, painonsiirtoa jalalta toiselle, monia kertoja. Miksi juuri tällä kertaa eturistiside ei kestänytkään liikettä?

Ristiside repee -blogin kirjoittaja on listannut yhdessä blogitekstissään riskitekijöitä ristisiteen repeämiselle. Niitä ovat muun muassa

- olet nainen (niin olen)
- vauhdikkaat pelit, etenkin kontaktilajit (no jenkkifudis)
- huono lihasvoima (hyvin mahdollista, vaikka salilla olenkin käynyt)
- takareiden huono venyvyys (olen ollut notkea, en enää)
- vääränlaiset kengät (tavalliset nappulakengät ovat istuneet ja hoitaneet hommansa aikaisemmin, mutta olisivatko nilkkaa tukevat jenkkifudiskengät auttaneet?)
- tekonurmi (peli, jossa loukkasin polveni, oli kauden ensimmäinen peli, joka pelattiin tekonurmella)
- väsymys: loukkaantumisia sattuu eniten toisella puoliajalla tai viimeisessä erässä lajista riippuen (ristiside rusahti kolmannella neljänneksellä, eli pelin loppupuolella; pelipäivä oli helteinen, ja olin kentällä lähes jatkuvasti).

Ja eikun arvuuttelemaan.