6 kuukautta ja rapiat

No niin. Nyt on käyty ortopedillä ja toisella (ja saatu kommentti toiselta lukijalta!).

Kävin leikanneen ortopedin vastaanotolla pari viikkoa sitten. Ortopedi summasi käynnin jälkeen mielipiteensä: hän ei sanoisi vielä juuta eikä jaata. Ortopedi oli sitä mieltä, että polvessa voi olla arpikudosta, joka estää täydellisen suoristumisen, tai sitten ei. Hän uskoi (huom. minä en), että polvi voisi vielä suoristua fysioterapiaharjoitusten ja venyttelyn avulla. Kuulemma hän joutuu tekemään putsausoperaatioita vain noin yhden vuodessa. Polvessa on ortopedin lausunnon mukaan noin 10 asteen ojennusvajaus.

Ortopedi suositteli ja kirjoitti lausuntoonsa, että hän jatkaisi venyttelyjä yms. vielä kaksi kuukautta. Jos muutosta ei tässä ajassa tapahdu, polvi olisi hyvä magneettikuvata. Magneettikuvista kuulemma näkee, jos polvessa on arpikudosta. Ja jos näin on, polvi täytyy putsata. Oli vähän ristiriitaista, että ortopedi sanoi, että olisin voinut mennä aikaisemminkin hänen luokseen, mutta että hänen mielestä pitää silti vielä odottaa pari kuukautta. Minä noudatin fyssarin ohjeistusta kuudesta kuukaudesta. Ristiriitaista. Mielipiteitä ja ohjeita on monia.

Käynnin jälkeen jäin pohtimaan, että jaa, kaipa tässä vaan odotellaan. Kunnan ortopedille oli aika pari viikkoa myöhemmin, siis eilen.

Kahden ortopedikäynnin välissä tapahtui kuitenkin muutakin kuin odottelua: magneettikuvaus! Kyllä! Isäni vinkkasi, että Philips testaa magneettikuvauslaitteitaan ja kuvaa vapaaehtoisia Vantaan toimipisteessään. Siellä saisi ilmaiset magneettikuvat haluamastaan kehonosasta. Soitin sinne pääsiäisen jälkeen ja sain ajan nopeasti muutaman päivän päähän. Kävin siellä eilen, muutama tunti ennen ortopedin käyntiä. Vapaaehtoisen roolissa minulta kuvattiin pariin kertaan myös kaularanka. Makasin putkessa kaikkiaan parin tunnin ajan. Lähtiessäni käteeni lykättiin DVD-levy, jossa oli polvikuvat. Jes!

Ilokseni oma-aloitteisuudesta oli todellakin hyötyä. Kunnan ortopedikäynti oli helppo: ortopedi vilkaisi kerran polveani, mutta muuten luki papereita, kuunteli potilaskertomuksiani, katsoi magneettikuvia ja vastasi kysymyksiini. Olen ilmeisesti hyvin selvillä polviasioista, sillä ortopedi vastasi lähinnä ”joo”. Istuin ortopedin luona vain vartin. Ortopedi sanoi lähettävänsä kuvat sairaalaan, jossa ne ajetaan sairaalan röntgenohjelmaan. Joku sitten katsoo kuvat tarkasti läpi. Viikon kahden päästä saan soittoajan, ja silloin saan tietää, oliko kuvissa mitään häikkää ja tähystetäänkö polvi. Tähystysleikkausten jonotusaika on kuulemma suht lyhyt, kahdesta kolmeen kuukauteen. Eli jos siellä on arpikudosta, leikkaus ajoittuu todennäköisesti kesä-heinäkuulle.

Jos minulla ei olisi ollut magneettikuvia, kunnan ortopedi olisi varmaankin luottanut leikanneen ortopedin lausuntoon ja käskenyt jatkamaan harjoituksia pari kuukautta. Koko eilinen käyntihän perustui aikaisemmin sanottuun, kuultuun ja kuvattuun, eikä ortopedi tutkinut itse asiaa lähemmin. Kahden kuukauden odottelun jälkeen olisi pahimmillaan ollut taas ortopedikäynti ja lopulta magneettikuvauksiin jonottaminen. Ja sitten vasta olisi oltu eilisessä tilanteessa. Eli hyvä minä, hyvä iskä, hyvä Philips!

Kuulostaa ehkä sairaalta, mutta toivon, että polvessa olisi arpikudosta ja se leikattaisiin pois. Miksi toivon moista? Koska se olisi niin yksinkertainen vastaus ongelmiini! Ehdoin tahdoin en tietenkään leikkaukseen haluaisi, koska siitä tulisi taas (puuh ja voih) takapakkia, mutta entä jos kuvissa ei näy mitään? Mikä polven sitten pitää koukussa? ”En tiedä” -vastaus olisi kaikista raastavin. Mitä polvelle sitten tehdään? Todennäköisesti ortopedit kehottaisivat vain venyttelemään ja opettelemaan elämään koukkupolven kanssa.

Viikko tai kaksi, sitten olen taas viisaampi. Jään odottelemaan. Sillä välin teen pistoolikyykkyjä salilla, myös leikatulla jalalla ;)

P.S. Sääressä on muuten edelleen tunnoton ihoalue. Se on pienentynyt vähän, mutta vain vähän. Aika hyvin siihen on tottunut, onneksi. Ilkeimmältä se tuntuu sheivatessa… Yh! Kylmät väreet tulee pelkästä ajatuksesta.