No niin. Nyt on käyty ortopedillä ja toisella (ja saatu kommentti toiselta lukijalta!).
Kävin leikanneen ortopedin vastaanotolla pari viikkoa
sitten. Ortopedi summasi käynnin jälkeen mielipiteensä: hän ei sanoisi vielä
juuta eikä jaata. Ortopedi oli sitä mieltä, että polvessa voi olla arpikudosta,
joka estää täydellisen suoristumisen, tai sitten ei. Hän uskoi (huom. minä en),
että polvi voisi vielä suoristua fysioterapiaharjoitusten ja venyttelyn avulla.
Kuulemma hän joutuu tekemään putsausoperaatioita vain noin yhden vuodessa.
Polvessa on ortopedin lausunnon mukaan noin 10 asteen ojennusvajaus.
Ortopedi suositteli ja kirjoitti lausuntoonsa, että hän
jatkaisi venyttelyjä yms. vielä kaksi kuukautta. Jos muutosta ei tässä ajassa tapahdu,
polvi olisi hyvä magneettikuvata. Magneettikuvista kuulemma näkee, jos polvessa
on arpikudosta. Ja jos näin on, polvi täytyy putsata. Oli vähän ristiriitaista,
että ortopedi sanoi, että olisin voinut mennä aikaisemminkin hänen luokseen,
mutta että hänen mielestä pitää silti vielä odottaa pari kuukautta. Minä
noudatin fyssarin ohjeistusta kuudesta kuukaudesta. Ristiriitaista.
Mielipiteitä ja ohjeita on monia.
Käynnin jälkeen jäin pohtimaan, että jaa, kaipa tässä vaan
odotellaan. Kunnan ortopedille oli aika pari viikkoa myöhemmin, siis eilen.
Kahden ortopedikäynnin välissä tapahtui kuitenkin muutakin
kuin odottelua: magneettikuvaus! Kyllä! Isäni vinkkasi, että Philips testaa
magneettikuvauslaitteitaan ja kuvaa vapaaehtoisia Vantaan toimipisteessään.
Siellä saisi ilmaiset magneettikuvat haluamastaan kehonosasta. Soitin sinne
pääsiäisen jälkeen ja sain ajan nopeasti muutaman päivän päähän. Kävin siellä
eilen, muutama tunti ennen ortopedin käyntiä. Vapaaehtoisen roolissa minulta
kuvattiin pariin kertaan myös kaularanka. Makasin putkessa kaikkiaan parin
tunnin ajan. Lähtiessäni käteeni lykättiin DVD-levy, jossa oli polvikuvat. Jes!
Ilokseni oma-aloitteisuudesta oli todellakin hyötyä. Kunnan
ortopedikäynti oli helppo: ortopedi vilkaisi kerran polveani, mutta muuten luki
papereita, kuunteli potilaskertomuksiani, katsoi magneettikuvia ja vastasi kysymyksiini.
Olen ilmeisesti hyvin selvillä polviasioista, sillä ortopedi vastasi lähinnä ”joo”.
Istuin ortopedin luona vain vartin. Ortopedi sanoi lähettävänsä kuvat
sairaalaan, jossa ne ajetaan sairaalan röntgenohjelmaan. Joku sitten katsoo
kuvat tarkasti läpi. Viikon kahden päästä saan soittoajan, ja silloin saan
tietää, oliko kuvissa mitään häikkää ja tähystetäänkö polvi. Tähystysleikkausten
jonotusaika on kuulemma suht lyhyt, kahdesta kolmeen kuukauteen. Eli jos siellä
on arpikudosta, leikkaus ajoittuu todennäköisesti kesä-heinäkuulle.
Jos minulla ei olisi ollut magneettikuvia, kunnan ortopedi
olisi varmaankin luottanut leikanneen ortopedin lausuntoon ja käskenyt
jatkamaan harjoituksia pari kuukautta. Koko eilinen käyntihän perustui
aikaisemmin sanottuun, kuultuun ja kuvattuun, eikä ortopedi tutkinut itse asiaa
lähemmin. Kahden kuukauden odottelun jälkeen olisi pahimmillaan ollut taas ortopedikäynti
ja lopulta magneettikuvauksiin jonottaminen. Ja sitten vasta olisi oltu
eilisessä tilanteessa. Eli hyvä minä, hyvä iskä, hyvä Philips!
Kuulostaa ehkä sairaalta, mutta toivon, että
polvessa olisi arpikudosta ja se leikattaisiin pois. Miksi toivon moista? Koska se olisi niin
yksinkertainen vastaus ongelmiini! Ehdoin tahdoin en tietenkään leikkaukseen
haluaisi, koska siitä tulisi taas (puuh ja voih) takapakkia, mutta entä jos
kuvissa ei näy mitään? Mikä polven sitten pitää koukussa? ”En tiedä” -vastaus
olisi kaikista raastavin. Mitä polvelle sitten tehdään? Todennäköisesti
ortopedit kehottaisivat vain venyttelemään ja opettelemaan elämään koukkupolven
kanssa.
Viikko tai kaksi, sitten olen taas viisaampi. Jään
odottelemaan. Sillä välin teen pistoolikyykkyjä salilla, myös leikatulla
jalalla ;)
P.S. Sääressä on muuten edelleen tunnoton ihoalue. Se on pienentynyt vähän, mutta vain vähän. Aika hyvin siihen on tottunut, onneksi. Ilkeimmältä se tuntuu sheivatessa… Yh! Kylmät väreet tulee pelkästä ajatuksesta.
P.S. Sääressä on muuten edelleen tunnoton ihoalue. Se on pienentynyt vähän, mutta vain vähän. Aika hyvin siihen on tottunut, onneksi. Ilkeimmältä se tuntuu sheivatessa… Yh! Kylmät väreet tulee pelkästä ajatuksesta.